Kirjallisuudentutkimus:positivistinen kirjallisuudentutkimus
positivismi
positivismi |
Positivismin mukaan on lähdettävä liikkeelle havaittavista eli "positiivisista" tosiasioista. Ilmiöiden säännönmukaisuudet ovat löydettävissä keräämällä mahdollisimman paljon faktoja. Käsite on peräisin ranskalaiselta filosofilta Auguste Comtelta (1798- 1857), positivismin ja sosiologian perustajalta, jonka pääteos on Cours de philosophie positive (1830-42). Ranskalaisten Charles Augustin Sainte-Beuven (1804-69) ja erityisesti Hippolyte Tainen (1828-93) ajatusten pohjalta kehittyi positivistiseksi biografismiksi kutsuttu kirjallisuushistorian suuntaus. Tainen keskeinen väite oli, että kaunokirjallista teosta determinoi sen tekijän kansallisuus (race), ajan henki (moment) ja elinympäristö (milieu). Kirjoittaminen nähtiin positivismin piirissä enemmän reproduktiona kuin produktiona, ja tutkijan tehtäväksi jää sen osoittaminen, mitä teoksessa on reprodusoitu (esimerkiksi tekijän elämänkokemukset teosten taustalla). Tunnetuin positivismia edustava tutkimus oli saksalaisen Wilhelm Schererin Geschichte der deutschen Literatur (1883).
Positivismi oli omana aikanaan vallitseva kirjallisuudentutkimuksen muoto, ja siksi se joutui 1900-luvun alun uusien suuntausten uuskritiikin ja formalismin voimakkaan kritiikin kohteeksi.
Erikieliset vastineet
positivisme | ranska (français) | |
Positivismus | saksa (Deutsch) |
Lähikäsitteet
- biografismi (alakäsite)
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.11.2024: Kirjallisuudentutkimus:positivistinen kirjallisuudentutkimus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:positivistinen kirjallisuudentutkimus.)