kirje

Määritelmä kirjallisen viestinnän muoto ja kirjallisuuden laji, jolle on tunnusomaista viestintätilannetta painottava retorinen koodisto

Selite

Varhaisimmat, nuolenpääkirjoituksella laaditut kirjeet tunnetaan jo muinaisen Assyrian ja Babylonian ajoilta yli 3000 vuoden takaa. Kirjeiden kirjoittamisesta vastasi oma ammattikuntansa, kirjurit. Antiikin ajan tunnettuja kirjeiden kirjoittajia ovat Cicero, Seneca, Horatius ja Plinius nuorempi. Roomalaiset retoorikot jakoivat kirjeet yksityisiin (personalis) ja liikekirjeisiin (negotialis). Jo antiikin ajalta on säilynyt kirjeenkirjoittamistaidon (ars dictaminis; ars dictandi) käsikirjoja, joista varhaisin on kreikkalaisen Demetrioksen laatima.

Yksityiskirjeet ovat olleet historiallisesti arvokkaita dokumentteja, sillä ne välittävät tietoa jokapäiväisestä elämästä. Jo antiikista lähtien yksityiskirjeet muotoiltiin kuitenkin myös mahdollista julkisuutta silmälläpitäen. Erityisesti kirjailijat ja taiteilijat viljelivät tietoisesti kirjettä omana kirjallis-tyylillisenä lajinaan 1600-luvulta lähtien. Jansenisti Blaise Pascal julkaisi "maaseutukirjeensä" Lettres à un provincial (1657), joissa arvostellaan jesuiittojen moraalia. Tapakulttuurin kannalta erityisen kiinnostava on Madame de Sévignén (1626-96) postuumina ilmestynyt kokoelma Lettres I-II (1726,1861-67; suom. valikoima Kirjeitä tyttärelle vuosilta 1671-94). Voltaire julkaisi filosofisia tutkielmiaan nimellä Lettres philosophiques (1734, Filosofisia kirjeitä). 1700-luvulla syntyivät sekä kirjeromaani että kirjemuotoinen pamfletti, kuten Jean-Jacques Rousseaun Lettre à d'Alembert sur les spectacles(1758, "Näyttämökirje d'Alembertille"). 1800-luvun tunnettuja kirjekokoelmia olivat mm. Gustave Flaubertin ja Leo Tostoin kirjeet. Kirjeen valttina on usein intiimiys: ne muodostavat täydentävän lisän kirjailijan varsinaiseen tuotantoon.

Suomen historiassa ahkerina kirjeenkirjoittajina tunnetaan lisäksi esim. J. V. Snellman, Zacharias Topelius, Elias Lönnrot, Minna Canth, Joel Lehtonen ja Urho Kekkonen. Viimeksi mainitun "myllykirjeet" eli Kirjeitä myllystäni I-II (1976) poikkeavat iskevyydessään huomattavasti ranskalaisen Alphonse Daudet'n provencelaisaiheisista myllytarinoista Lettres de mon moulin (1869, Kirjeitä myllyltäni). Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon on talletettu yli 520 suomalaista kirjekokoelmaa, lähinnä niiden sisältämän elämäkerrallisen ja kulttuurihistoriallisen aineiston vuoksi, mutta useat niistä ovat merkittäviä myös taiteellisina suorituksina. Tunnettujen valtiomiesten kirjeet on pääasiassa talletettu Valtionarkistoon.

Yksityiskirjeen vastakohta on tavallisesti sanomalehdessä julkaistavaksi tarkoitettu avoin kirje. Asiasisältönsä ja funktionsa mukaan kirjeet jakaantuvat eri alalajeihin, joista mainittavimmat ovat matkakirje, rakkauskirje, sotakirje, kiertokirje ja paimenkirje (joita edustavat Paavalin epistolat Uudessa Testamentissa). Kirjemuoto tarjoaa myös erinomaisen foorumin filosofis-moraalisille pohdinnoille, joista loistavia esimerkkejä löytyy antiikista nykypäiviin (Pascalin lisäksi mm. Friedrich Schiller).

Lisätiedot Mesopotamian kirjeiden materiaalina oli savitaulu, Egyptissä käytettiin papyrusta, jonka syrjäytti ensin pergamentti ja keskiajalla paperi. Kirjeet toimitettiin pitkään perille paperikäärönä, jota alettiin taittaa myöhäiskeskiajalla. Kirjekuorta alettiin käyttää 1820-luvulla ja ensimmäinen postimerkki liimattiin kirjekuoreen 1840-luvulla Englannissa.

Erikieliset vastineet

Brief	englanti (English)
carta	espanja (español)
lettera	italia (italiano)
epistula	latina (Latina)
litterae	latina (Latina)
lettre	ranska (français)
brev	ruotsi (svenska)
pismo	venäjä (русский)
kiri	viro (eesti)

Lähikäsitteet

kirjeromaani (alakäsite)

Käytetyt lähteet

HosiaisluomaY2003, OjalaA

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 25.4.2024: Kirjallisuudentutkimus:kirje. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:kirje.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →