Kirjallisuudentutkimus:genre
lajityyppi | laji | genre
| lajityyppi | |||
| laji | |||
| genre |
Genreteoria eli lajiteoria on lajikysymyksiin erikoistunut kirjallisuustieteen osa-alue. Koska genre paljolti lujittaa traditiota ja vakiinnuttaa konventioita, sen on sanottu edustavan kirjallisuushistorian luovaa muistia.
Aristoteleen (384-322 eKr.) Runousoppia on yleensä tulkittu siten, että hän pitäisi runouden päälajeina lyriikkaa, epiikkaa ja draamaa. Itse asiassa Aristoteles ei erota lyyristä runoutta omaksi päälajikseen, vaan keskittyy mimeettiseen, toimintaa jäljittelevään runouteen (eepokseen) sekä draamaan (lähinnä tragediaan). Renessanssin ja klassismin ajan runousopeissa myötäiltiin normatiivisiksi ymmärrettyjä Aristoteleen näkemyksiä: lajit erotettiin toisistaan tiukasti ja kirjailijoiden edellytettiin seuraavan genren vakiintuneita sääntöjä.
Ajan mittaan etenkin romaanin ja novellin nopea kehitys teki antiikin aikaiset jaottelut ongelmallisiksi. Romantiikan aikakaudella luovuttiin jäljittelyteoriasta ilmaisuteorian hyväksi. Moni romantiikan ajan kirjailija ja taidefilosofi vastusti lajien tiukkoja rajoja, ja jotkut suosivat lajien sekoittumista keskenään. Saksalaisen August Wilhelm Schlegelin (1767-1845) Jenan yliopistossa pitämien luentojen (1801) ansiosta epiikan, lyriikan ja draaman lajijako vakiinnutti kuitenkin asemansa. Schlegelin mukaan epiikka edustaa objektiivista, lyriikka subjektiivista ja draama subjektiivisen ja objektiivisen yhdistelmää. Päälajeissa on eroteltu lukuisia alalajeja esim. aiheen, rakenteen, kielen, tyylin tai kohdeyleisön mukaan. Lakiluokittelua mutkistaa osaltaan se, että genre-termiä on käytetty sekä puhtaasti typologisena käsitteenä että jonkin historiallisen, empiirisen tekstijoukon yhteisenä nimittäjänä.
Klassinen genreteoria oli lähinnä sääntelevää ja normittavaa. Se perustui oletukseen, että kirjallisuudelle olisi luotavissa tarkka lajien järjestelmä, lajien hierarkia. Sen sijaan moderni lajiteoria on pyrkinyt pysyttäytymään kuvailevana ja välttämään määrittelyjä lajien keskinäisestä paremmuudesta. Alastair Fowlerin lajiteoriaa käsittelevässä tutkimuksessa Kinds of Literature (1982) tehdään erottelu historialliseen lajiin (historical genre, kind), alalajiin (subgenre), tyylilajiin eli moodiin (mode) ja rakennetyyppiin (constructional type).
Kirjallisuuden jatkuva uudistuminen edellyttää lajirajojen haastamista ja ylittämistä. Lajien muuttumiseen on sekä kirjallisuusinstituution sisäisiä että ulkoisia syitä. Lajin dominantti eli leimallinen piirre voi muuttua, jolloin aikaisemmin toissijaisina pidetyt ominaisuudet nousevat olennaisiksi. Toisinaan laji syntyy aiemman lajin parodiana tai kritiikkinä. Claudio Guillén on käyttänyt ilmiöstä käsitettä "vastagenre". Lajit voivat myös syntyä aiempien lajien muunnoksina tai yhdistelminä: esim. 1700-luvulla kehittynyt "kyynelehtivä komedia" on komedian ja tragedian risteytymä. Laji voidaan Fowlerin tapaan nähdä piirteiden ja konventioiden varastona.
Erikieliset vastineet
| genre | englanti (English) | |
| género | espanja (español) | |
| genere | italia (italiano) | |
| Gattung | saksa (Deutsch) | |
| Genre | saksa (Deutsch) | |
| žanr | venäjä (русский) | |
| žanr | viro (eesti) |
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.11.2024: Kirjallisuudentutkimus:genre. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:genre.)