Kirjallisuudentutkimus:fabliau
Tällä käsitteellä ei ole otsikon muodostavia nimityksiä.
Määritelmä
lyhyt, runomuotoinen, yleensä koominen tai satiirinen kertomus; runokasku
Selite
Laji oli suosituimmillaan Ranskassa n. 1150-1400. Fabliaulle on luonteenomaista sukkeluus, karkea realistisuus, jopa rivous ja kyynisyys. Runokaskuissa ivataan milloin petettyjä aviomiehiä ja petollisia naisia, milloin pappeja, munkkeja tai aatelisia. Hyökkäävä asenne naisia kohtaan oli vastareaktiota hovirakkauden kultin ja naisten ylistämisen perinteelle. Fabliaut rakentuvat yleensä 300-400 kahdeksantavuisesta säkeestä. Aineksia tarinoihin - joita on säiljmyt n. 150 - saatiin suullisesta kansanperinteestä, varsinkin rivoista anekdooteista. Tunnettuja fabliaun tekijöitä ovat Rutebeuf, Jean Bodel ja Philippe de Beaumanoir. Laji oli 1300-luvulla suosittu myös Italiassa ja Englannissa. Esimerkiksi Giovanni Boccaccio, Geoffrey Chaucer ja François Rabelais ovat hyödyntäneet fabliau-aineistoa.
Lisätiedot
Latinan fabella=pieni kertomus
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Kirjallisuudentutkimus:fabliau. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:fabliau.)