Kirjallisuudentutkimus:elämäkerrallinen kirjallisuudentutkimus
elämäkerrallinen kirjallisuudentutkimus | biografinen kirjallisuudentutkimus
| elämäkerrallinen kirjallisuudentutkimus | |||
| biografinen kirjallisuudentutkimus |
Elämäkerrallinen kirjallisuudentutkimus syntyi 1800-luvulla ja oli voimissaan etenkin 1900-luvun alkupuolella. Suuntauksen keskeisiä hahmoja oli naturalismin teoreetikkona tunnettu ranskalainen Hippolyte Taine (1828-93), jonka miljööteoria korosti perinnöllistä ja ympäristöllistä determinismiä kaunokirjallisuudessa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kirjallista teosta tarkastellaan kirjailijan elämän olosuhteiden funktiona. Saksalainen Wilhelm Scherer (1841-86) kehitti Tainen teoriasta oman muunnelmansa, jossa kiinnitetään huomio perittyyn, elettyyn ja opittuun. Schererin myötä elämäkerrallinen tutkimus keskittyi entistäkin enemmän positivistiseen fakta-aineiston keräilyyn kirjailijan vaiheista. Suomessa V. Tarkiainen (1879-1951) loi teoksellaan Aleksis Kivi (1915) elämäkerralliselle positivismille vankan perustan.
Parhaimmillaan biografinen tutkimus välittää olennaista tietoa sanataideteosten syntykontekstista ja kirjailijan intentioista ja sitä kautta mahdollisesti – mutta ei välttämättä - auttaa ymmärtämään myös teoksia entistä paremmin. Pahimmillaan elämäkerrallinen tutkimus on biografismia, jossa äärimmäisen yksityiskohtaisen elämäkerrallisen tiedon kerääminen muodostuu itsetarkoitukseksi ja kirjailijan elämää luetaan suoraan tuotannon kautta tai kirjallisen teoksen yksityiskohtia selitetään yksioikoisesti kirjailijan elämästä saaduilla tiedoilla.
Biografismin kritiikki voimistui Suomessa 1960-luvulla. Professori Eino Kauppisen julkaistua elämäkertateoksen Pentti Haanpää I (1966) Hannu Taanila kirjoitti Parnassoon ankaran poleemisen arvostelun, jossa hän kritisoi tutkijaa yksityiskohtaisesta suku- ja pitäjähistorioinnista, tyytymisestä teosten referointiin ja aiemmin julkaisemattoman aineiston esittelyyn sekä tarkoitushakuisesta kirja-arvostelujen käytöstä. Yrjö Varpio toteaa Suomalaisen kirjallisuudentutkimuksen historiassaan (1986), että Taanilan kritiikki kohdistui "problematisoimattomaan, teoreettisesti selkiytymättömään elämäkertatutkimukseen yleisemminkin". Nähtävästi osin tämän polemiikin seurauksena kirjallisuudentutkijat julkaisivat 1970-luvulla niukasti elämäkerrallisia tutkimuksia ja kirjailijaelämäkertojen kirjoittaminen siirtyi enimmäkseen kirjailijoille ja toimittajille. 1980-90-luvulla biografinen tutkimus jälleen elpyi.Erikieliset vastineet
| biographical criticism | englanti (English) | |
| biographical method | englanti (English) | |
| méthode biographique | ranska (français) | |
| biografisk litteraturforskning | ruotsi (svenska) | |
| biographische Methode | saksa (Deutsch) | |
| biograafiline meetod | viro (eesti) |
Lähikäsitteet
- elämäkerta (vieruskäsite)
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 19.12.2024: Kirjallisuudentutkimus:elämäkerrallinen kirjallisuudentutkimus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:elämäkerrallinen kirjallisuudentutkimus.)