Kirjallisuudentutkimus:eläineepos
eläineepos
| eläineepos |
Selite
Lähinnä kreikkalaisen Aisopoksen ja roomalaisen Phaedruksen eläinfaabelien pohjalta keskiajalla muodostunut usein allegorisen kertovan runoelman muoto, jossa eläimet esiintyvät henkilöhahmoina. Ensimmäinen varsinainen eläineepos on gentiläisen Nivarduksen 1100-luvun keskivaiheilla kirjoittama latinankielinen Ysengrimus, jonka satiiri kohdistuu hengelliseen säätyyn. Myöhemmin eri maissa kansankielisinä sepitettyjen eläineeposten kitkerä pilkka suuntautui yhtä lailla hengellisen kuin maallisenkin esivallan heikkouksiin ja virheisiin.
Eeposten nimissä esiintyy usein ketulle annettu nimi Reinardus muunnoksineen. Koillis-Ranskassa on säilynyt 1100-luvun lopulla sepitettyjä runomittaisia eläinsatuja, joiden sikermä tunnetaan kielialueesta riippuen esim. nimillä Roman de Renart, Reinart fuhs tai Reinaert de Vos. Viimeksi mainitun, flaamilaisen version pohjalta syntyi alasaksalainen mukaelma Reynke de Vos (1498), jonka Sigfrid Aronus käänsi ruotsiksi 1621. Per (Pietari) Brahe suositteli sitä nuorukaisten luettavaksi pitäen sitä mainiona hovitaidon oppikirjana. Samainen tarina tukenaan J. W. von Goethe laati kertomuksensa Reineke Fuchs (1794), josta tehtiin runsaasti käännöksiä ja mukailuja. Sadut viekkaasta ketusta (suomalaisittain Mikko Repolaisesta) ja sen petkuttamasta tyhmästä karhusta ovat olleet suosittuja sekä ruotsalaisessa, suomalaisessa että venäläisessä kansanperinteessä.Erikieliset vastineet
| beast epic | englanti (English) | |
| djurepos | ruotsi (svenska) | |
| Tierepos | saksa (Deutsch) |
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.11.2024: Kirjallisuudentutkimus:eläineepos. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:eläineepos.)