Historia:pitkä viha

    Tieteen termipankista

    pohjoismainen 25-vuotinen sota | pitkä viha

    pohjoismainen 25-vuotinen sota
    pitkä viha
    Määritelmä Ruotsin ja Venäjän välinen, vuosina 1570–1595 käyty, mm. lähes koko Kainuun asutuksen autioittanut sota, joka oli alkuvaiheitaan (Ruotsin suurhyökkäystä) lukuunottamatta hyvin raakaa ja veristä sissisotaa (ns. rappasota), jonka kuuluisin päällikkö oli Kiimingistä kotoisin ollut Pekka Vesainen; rajakiistoista (sekä Venäjän pyrkimyksistä vallata Ruotsilta takaisin aiemmassa rauhanteossa menettämänsä Viro) alkunsa saanut sota päättyi lopulta Täyssinän rauhaan 1595
    Selite Ruotsin ja Venäjän välinen kaksikymmentäviisivuotinen sota eli pitkä viha alkoi vuonna 1570, ja sodassa taisteltiin lähinnä Virossa ja Inkerinmaalla, jotka kärsivät pahoja vaurioita. Suomi toimi Ruotsin sodankäynnin tärkeänä tukialueena, joukkojen lepo- ja läpikulkupaikkana. Vuosina 1573–1577 Suomen rintamalla vallitsi aselepo, mutta sissisotaa käytiin tuolloinkin rajan molemmin puolin. Aktiivisia sotatoimia jatkettiin vuonna 1579, ja vuoteen 1581 mennessä Ruotsin joukot saavuttivat merkittäviä voittoja Pähkinälinnan alueella ja Inkerinmaalla sekä Baltiassa, mihin vaikutti oleellisesti Ruotsin etelästä saama Puolan tuki. Vuonna 1583 solmittiin jälleen välirauha, joka kesti vuoteen 1590 asti, vaikka sissisota jatkui edelleen Suomen itärajalla Jäämereltä Laatokalle ja erityisesti Pohjanmaa ja Kainuu kärsivät huomattavista tuhoista. Sota tunnetaan myös rappasodan nimellä. Ruotsin kuninkaan Juhana III:n kuoleman jälkeen Sigismundin johdolla toteutunut Ruotsin ja Puolan personaaliunioni sai Venäjän taipumaan vuonna 1595 sodan päättäneeseen Täyssinän rauhaan. Siinä Venäjä luopui tavoittelemastaan Peräpohjolasta sekä Savon ja Kainuun uudisasutusalueista, ja Ruotsi toisaalta luopui vaatimasta Vienaa ja Aunusta seä luovutti venäläisille valtaamansa Käkisalmen linnan. Pohjois-Viro ja Narva jäivät Ruotsille.

    Erikieliset vastineet

    nordiska tjugofemårskrigetruotsi (svenska)
    Русско-шведская война 1590–1595venäjä (русский)

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    HistSanak1997

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 21.12.2024: Historia:pitkä viha. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Historia:pitkä viha.)