Historia:historisismi

    Tieteen termipankista

    historisismi

    historisismi
    Määritelmä historianfilosofinen näkemys, jonka mukaan menneisyyden tapahtumat ja tapahtumakulut on ymmärrettävä omissa ajallisissa ja muissa yhteyksissään, kuten historismissakin ajatellaan, mutta tämän lisäksi näistä tapahtumakuluista olisi johdettavissa historiallisen kohtalon määrääviä lainalaisuuksia, joiden mukaan historia huipehtuisi kohti päämääräänsä
    Selite Historisismi ja historismi ovat molemmat saksalaisen romantiikan aikakaudella syntyneitä historianfilosofisia aatesuuntauksia ja keskenään alun perin läheistä sukua. Siinä missä menneisyyden tapahtumien ainutkertaisuutta korostaneesta historismista kehittyi 1800-luvun alkupuoliskolla mm. Leopold von Ranken ja muiden lähdekriittisen koulukunnan kannattamana koko oppialan olemusta voimakkaasti määrittänyt tietoteoreettinen perusta, historiallisista tapahtumista tulkittavista deterministisistä lainalaisuuksista kiinnostunut historisismi muistetaan nykyisin lähinnä filosofi Karl Popperin sitä vastaan 1900-luvulla kohdistamasta voimakkaasta kritiikistä.

    Erikieliset vastineet

    historicismenglanti (English)
    historicismeranska (français)
    historicismruotsi (svenska)
    Historizismussaksa (Deutsch)

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    Popper1957

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 21.12.2024: Historia:historisismi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Historia:historisismi.)