Historia:ensimmäinen keisarikunta
ensimmäinen keisarikunta
| ensimmäinen keisarikunta |
Vuosina 1795–1799 Ranskaa hallinneen direktorion valta oli suhteellisen heikko, ja hallitus oli epäsuosittu samalla kun vuodesta 1792 jatkuneet liittokuntien sodat nostivat julkisuuteen nuoria ja menestyksekkäitä kenraaleja. Yksi näistä oli Toulonissa, Italiassa ja Egyptissä taistellut korsikalainen tykistöupseeri Napoléon Bonaparte (1769–1821). Vuonna 1799 hän niin kutsutulla 18. Brumairen vallankaappauksellaan syrjäytti direktorion ja perusti sen tilalle niin kutsutun konsulaatin, jossa Ranskaa johti muodollisesti kolme konsulia (Bonaparte, Cambacérès ja Lebrun), vaikka käytännössä valtaa käytti yksin Bonaparte. Vaikka konsulaatti oli olevinaan tasavalta, kyse oli autoritaarisesta hallitusmuodosta, joka otti askeleen kohti monarkiaa jo vuonna 1802, kun Bonapartesta tuli elinikäinen konsuli. Vuonna 1804 hänet julistettiin ranskalaisten keisariksi hallitsijanimellä Napoleon I.
Keisarikunnassa yhdistyivät vanhan ja uuden Ranskan periaatteet: se oli vallankumouksen ja tasavallan julkisten instituutioiden ja hallinnon varaan rakentuva perinnöllinen ja perustuslaillinen monarkia, jonka miespuoliset kansalaiset olivat lain edessä tasa-arvoisia. Napoleonin vallan oikeutus perustui pitkälti hänen sotaonnensa tuomaan kansansuosioon, ja hänen innovaationsa oli myös käyttää kansanäänestyksiä lainsäädännön työkaluina. Hänen valtansa perustui luonnollisesti myös armeijan ja sotavoimien horjumattomaan tukeen. Kolmas pilari hänen vallalleen oli uskonrauha niiden väkivaltaisten traumojen jälkeen, jotka ajoittain avoimen ateistinen vallankumous oli aiheuttanut kristityille ja erityisesti katoliselle kirkolle, jonka kanssa Bonaparte solmi konkordaatin vuonna 1801.
Napoleon toteutti myös merkittäviä siviilihallinnon uudistuksia muun muassa vahvistamalla entuudestaan keskushallintoa ja antamalla Ranskalle modernin siviilioikeuden lakikokoelman (Code civil) vuonna 1804. Ranskalainen oikeuskäytäntö ja lainsäädäntö vaikuttivat myös muualla länsi-Euroopassa 1800-luvun alussa, kun keisarikunta laajeni naapurivaltioiden kustannuksella ja Napoleonin perheenjäseniä, läheisiä ja suosikkeja ylennettiin Ranskan satelliittivaltioiden hallitsijoiksi. Ensimmäistä keisarikuntaa varjosti kuitenkin huoli tulevaisuudesta, sillä Napoleon ensimmäiseen avioliittoon Joséphine de Beauharnais’n kanssa ei syntynyt lapsia, ja vasta vuonna 1811 Napoleon sai toisen vaimonsa, Itävallan Marie-Louisen kanssa perillisen, Napoleon II:n (Reichstadtin herttua, 1811–1832). Espanjan sodan ja Venäjän sotaretken myötä myös sotaonni kääntyi, ja kun liittolaiset lähestyivät Pariisia, Napoleon päätti luopua kruunustaan 4. huhtikuuta 1814 Fontainebleaussa. Toimeenpanevaa valtaa edustanut senaatti päätti kutsua hallitsijaksi vuonna 1793 teloitetun kuningas Ludvig XVI:n veljen Ludvig XVIII:n, mistä alkoi Bourbonien restauraatio.
Napoleon vetäytyi tässä vaiheessa Elban saarelle, josta hän kuitenkin palasi johtamaan satapäiväistä keisarikuntaa keväällä 1815. Ensimmäinen keisarikunta sai kuoliniskunsa Waterloon taistelussa kesäkuussa 1815, minkä jälkeen Napoleon joutui luopumaan uudestaan vallasta. Hänet vietiin brittiläisten vankina St. Helenan saarelle, jossa hän menehtyi sairauteen vuonna 1821. Hänen ruumiinsa palautettiin Ranskaan vuonna 1840 heinäkuun monarkian aikana.Erikieliset vastineet
| First French Empire | englanti (English) | |
| Premier Empire | ranska (français) | |
| första kejsardömet | ruotsi (svenska) | |
| Erstes Kaiserreich | saksa (Deutsch) |
Lähikäsitteet
- direktorio (vieruskäsite)
- ensimmäinen tasavalta (vieruskäsite)
- Ranskan restauraatio (yläkäsite)
- satapäiväinen keisarikunta (vieruskäsite)
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 5.11.2024: Historia:ensimmäinen keisarikunta. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Historia:ensimmäinen keisarikunta.)