Historia:benediktiinit
benediktiinit
benediktiinit |
Määritelmä
katolinen sääntökunta, johon kuuluvissa benediktiiniläisluostareissa noudatetaan Benedictus Nursialaisen luultavimmin 530-luvulla laatimaa sääntöä
Selite
Ordo Sancti Benedicti, OSB, eli benediktiinit on lännen kirkon tai katolisen kirkon sääntökunta, johon kuuluvissa luostareissa noudatetaan Monte Cassinossa 500-luvulla vaikuttaneen Benedictus Nursialaisen laatimaa sääntöä. Lännen kirkon piirissä oli jo ennen Benedictuksen sääntöä ollut pitkään ja vakiintuneesti luostareita, joilla oli ollut myös sääntöjä, mutta benediktiinien säännöstä kehittyi keskiajan mittaan niistä merkittävin ja seuratuin. Benedictus ei alun perin kirjoittanut sääntöään perustaakseen sääntökunnan vaan tarjotakseen käytännöllisen ohjeen luostarielämään, ja benediktiinien luostareita yhdistikin pitkään lähinnä vain säännön noudattaminen. Myöhäiskeskiajalta alkaen benediktiinit ovat kuitenkin olleet muodollisesti sääntökunta, joskaan heillä ei edelleenkään ole keskusjohtoista hierarkiaa, vaan kyse on enemmänkin löyhästä samanhenkistä luostarielämää noudattavien yhteenliittymästä.
Erikieliset vastineet
Benedictines | englanti (English) | |
Ordo Sancti Benedicti | latina (Latina) | |
bénédictins, Ordre de Saint-Benoît | ranska (français) | |
benediktiner | ruotsi (svenska) |
Lähikäsitteet
- katolinen kirkko (yläkäsite)
- luostari (vieruskäsite)
- lännen kirkko (yläkäsite)
- sääntökunta (yläkäsite)
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.12.2024: Historia:benediktiinit. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Historia:benediktiinit.)