Folkloristiikka:myytti

Tieteen termipankista

myytti

myytti
Määritelmä jumalaistaru, uskonnolliseen maailmankäsitykseen kuuluva kertomus suuren alkuajan, maailman luomiskauden, perustavalaatuisista tapahtumista, jumalten ja kulttuuriheerosten esikuvallisista teoista, joiden ansiosta maailma, luonto ja kulttuuri kaikkine osailmiöineen syntyi ja sai vielä nykyhetkessäkin vaikuttavan järjestyksensä
Selite

Myytti ilmaisee ja vahvistaa yhteisön uskonnollisia arvoja ja normeja, tarjoaa seurattavia käyttäytymismalleja, todistaa käytännöllispäämääräisen rituaalin tehon ja perustelee kultin pyhyyden. Monien myyttien tärkein elinympäristö on riitti, säännönmukainen, yhteisöllinen ja perinnäinen uskonnollinen meno. Myytin rituaalinen esittäminen merkitsee maailmanjärjestyksen puolustamista: pyhiä esimerkkitapahtumia jäljittelemällä maailmaa estetään sortumasta kaaokseen. Luovan alkutapahtuman, esimerkiksi parantajajumalan aikojen alussa suorittaman taudinparannuksen, toistaminen on myytin ja riitin yhteistavoite: näin tuodaan alkutapahtuma nykyhetkeen ja myös sen tulos, esimerkiksi taudin parantaminen, saadaan aikaan tässä ja nyt. Monet myytit ovat eläneet myös 'puhtaina' kertomuksina, joko suullisina tai kirjallisina. Niiden funktioita ovat olleet opettaminen, maailman selittäminen ja perusteleminen ("etnometafysiikka") mutta myös viihdyttäminen. Arkikielenomaista myytti-termin käyttöä on vältettävä uskontotieteellisesti epätäsmällisenä (arkipuheessa myytti merkitsee usein nimenomaan epätotta, haaveellista, harhaantunutta jne.)

Kvasimyytti on myytin mallin mukaan mutta ilman vakavaa tarkoitusta sepitetty kertomus, jonka tavoitteena voi olla esimerkiksi pilkan ja halveksimisen ilmaiseminen näennäisen alkuperän esittämisen ja perustelemisen varjolla. Kvasimyytti on esimerkiksi kertomus naisen luomisesta koiran hännästä, minkä johdosta naiset ovat luonteeltaan häijyjä, tai pirun hännästä tai käärmeestä, mikä selittää naisten pahuuden. Kvasimyytit ovat usein viihteellisiä, jopa irvokkaan huvittavia, toisinaan taas moraalis-pedagogisia, esimerkiksi tupakasta varoitetaan kertomalla, että se on kasvanut ensimmäisen kerran porton haudalla, ja viinasta kertomalla, että viinanpoltto on paholaisen opettamaa.

Erikieliset vastineet

mythenglanti (English)

Käytetyt lähteet

PTT1998–2001

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Folkloristiikka:myytti. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Folkloristiikka:myytti.)