Folkloristiikka:leikki

    Tieteen termipankista

    leikki

    leikki
    Määritelmä perinnäinen kulttuurin muoto, opittu, määräsääntöjen puitteissa tapahtuva ja usein kilpailuluonteinen toiminta, jota harrastetaan pääasiassa huvin vuoksi
    Selite

    Mielihyvää tuottavana, mutta "hyödyttömänä" puuhailuna leikkiä esiintyy jo aivan pienillä lapsilla sekä eläimillä, erityisesti korkeammalle kehittyneillä selkärankaisilla. Perinnäiset kansanleikit (folk games), jotka ovat leikkejä nimenomaan etnologian tarkoittamassa mielessä, voivat olla yhtä hyvin aikuisten kuin lasten leikkejä. Leikkejä on luonnehdittu ilmaisullisiksi kulttuurimalleiksi: ne ilmaisevat kulttuurin kannalta tärkeitä toiveita ja pyrkimyksiä. Miehen ja naisen roolien jyrkkä eroavuus heijastuu lasten roolijakoisessa leikkikulttuurissa.

    Leikkeihin kuuluu oma sanastonsa ja säännöt, joiden puitteissa osanottajat kilpailevat keskenään voitosta tai häviöstä, paremmasta tai huonommasta asemasta tai leikkisuorituksesta. Tästä huolimatta kilpailutilanteen aikaansaaminen ei ole leikkien ainoa eikä aina edes tärkein funktio, vaan esim. vanhat kansanleikit ovat usein olleet naimaikäisen nuorison leikkejä ja sellaisina luonteeltaan eroottisia. Leikkeihin luetaan usein kuuluviksi myös perinnäiset pelit, voimainkoetukset ja kansanomainen urheilu. Leikkien ja tanssien välimaastoon sijoittuvat draamalliset laululeikit.

    Erikieliset vastineet

    gameenglanti (English)
    playenglanti (English)

    Käytetyt lähteet

    PTT1998–2001

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 28.3.2024: Folkloristiikka:leikki. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Folkloristiikka:leikki.)