Filosofia:luonnollinen laji

    Tieteen termipankista

    luonnollinen laji

    luonnollinen laji
    Määritelmä olioiden meistä tai inhimillisistä käytännöistämme riippumaton jako useiden niille yhteisen piirteen tai niille yhteisen rakenteen perusteella
    Selite

    Luonnolliset lajit (engl. natural kinds) ovat olioiden inhimillisistä käytännöistä tai sopimuksista riippumattomia jakoja. Myös luonnolliset luokat ovat tällaisia jakoja. Luonnolliset lajit ovat olioiden useaan eri yhteiseen piirteeseen tai yhteiseen rakenteeseen perustuvia jakoja. Tämän takia lajeilla voidaan ajatella olevan tärkeä rooli maailman hahmottamisessa ja tieteellisessä selittämisessä.

    Esimerkkejä luonnollisista lajeista ovat alkeishiukkasten, atomien ja molekyylien lajit (kuten elektroni tai vesimolekyyli), alkuaineiden lajit (kuten kulta) sekä kemiallisten yhdisteiden lajit (kuten vesi). Biologisia lajeja on aikaisemmin pidetty keskeisenä esimerkkinä luonnollisista lajeista. Nykykeskustelussa niiden asema on kiistanalaisempi. Biologiset lajit näyttävät olevan historiallisesti määräytyneitä ja muuttavia, eikä biologisen lajin edustajilla tarvitse olla selkeästi rajattavaa joukkoa lajiin kuulumiselle välttämättömiä ja riittäviä piirteitä.

    Uusaristoteeliset metafyysikot (kuten Michael Loux, E.J. Lowe ja Brian Ellis) identifioivat luonnolliset lajit lajiuniversaalien kanssa. Heidän näkemyksensä mukaan lajiuniversaalit ovat universaaleja olioita, jotka kokoavat jonkin lajin edustajille välttämättömät piirteet ja toimivat esimerkiksi lajia koskevien luonnonlakiväitteiden totuudentekijöinä. Lajiuniversaalien voidaan ajatella antavan myös lajiin kuuluvien olioiden identiteettiehdot. Nominalistiset metafyysikot voivat puolestaan hyväksyä, että on totta yleistä puhetta luonnollisista lajeista ja antaa lajikäsitteille keskeisen roolin maailman hahmottamisessa, vaikka he kieltävätkin lajiuniversaalien olemassaolon.

    Kielifilosofiassa on tutkittu, kuinka luonnollisten lajien ja niitä vastaavien kielellisten termien väliset viittaussuhteet rakentuvat. Esimerkiksi nimeääkö lajitermi "kulta" luonnollisen lajin vai onko se jotkin tietyt ehdot täyttäviä predikaatti, jotka soveltuu kaikkiin kullan esiintymiin.

    Tieteenfilosofisesta perspektiivistä luonnollisen lajin käsitteen pääasiallisia sovelluskohteita ovat olleet tieteellisen käsitteenmuodostuksen ja induktiivisen päättelyn ongelmat. Luonnollisilla lajeilla ja kysymyksellä lajiuniversaalien olemassaolosta on pitkä historia antiikin filosofiasta asti.

    Aristoteleen (384-322 eaa) tiedenäkemyksen mukaan tieteentekijän päämäärä oli luokitella maailman oliot oikein niiden lajien (species) ja sukujen (genus) mukaisesti. Tämä luokittelunäkemys perustui ajatukseen siitä, että kullekin lajille oli mahdollista löytää joukko sille olemuksellisia ominaisuuksia, jotka jokaisella lajin edustajalla oli välttämättä, lajijäsenyyden seurauksena. Siten todellisuus rakentuu hierarkiaksi, jossa kutakin lajia luonnehtivat sen olemukselliset ominaisuudet. Tämä kaikenkattavan todellisuuden ihanne tunnetaan nimellä Porfyrioksen puu. Uudella ajalla Aristoteelisen näkemyksen haastoi John Locke (1632-1704), jonka mukaan aristoteeliselle luokittelunäkemykselle keskeiset lajin ja suvun käsitteet ovat ainoastaan esimerkkejä inhimillisen ymmärryksen abstraktiokyvystä, eivätkä suinkaan kuvaa luonnon omaa rakennetta.[1]Locken mukaan kielemme käsitteet perustuvatkin vain havaittavien kvaliteettien pohjalta muodostettuihin jaotteluihin, ja siksi ei ole takeita siitä, että nämä luokittelut vastaisivat luonnon omia jakolinjoja. Edelleen Locke epäilee, että luonnosta itsestään olisi mahdollista löytää luonnollisia jakolinjoja eri lajien välillä. Locken käsityksistä (konventionalismi luokittelujen suhteen) seuraa, että todellisuuden ilmiöt voidaan luokitella monin eri tavoin, joista yksikään ei ole ainoa oikea. Tästä taas puolestaan seuraa, että luokitteluiden induktiiviselle päättelylle tarjoama oikeutus häviää. 1800-luvulla William Whewellin (1794-1866) ja John Stuart Millin (1806-1873) biologiaa koskevien luokittelujen innoittamista tieteenfilosofista teorioista alkunsa saanut ns. luonnollisten lajien traditio on pyrkimys ratkaista induktion ongelma empiristisesti palaamatta aristoteeliseen essentialismiin. Uusimmassa keskustelussa luonnollisen lajin käsite (natural kind) teki paluun valokeilaan 1970-luvulla Saul Kripken (1940-) ja Hilary Putnamin (1926-) kehittämän uuden viittaamisen teorian myötä. Aiemmin lähinnä tieteenfilosofian yhteydessä käytetty käsite sai merkittävän roolin kielifilosofiassa ja metafysiikassa. 1970-luvulta eteenpäin useimmat tieteenfilosofit ovat hyväksyneet, että tieteen tutkimien ilmiöiden joukossa on ainakin joitakin teoretisoinnistamme riippumattomia luonnollisia lajeja, joiden ominaisuuksia voimme selvittää empiirisen tutkimuksen avulla.

    1. ↑ An Essay Concerning Human Understanding III, vi, § 32–33.
    Lisätiedot ks. myös typologinen laji biologiassa ja luonnollinen luokka filosofiassa ja kielitieteessä

    Erikieliset vastineet

    natural kindenglanti (English)

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    PöyhönenS2010, KimJSosaERosenkrantzG2009, Bird&Tobin2022

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 17.11.2024: Filosofia:luonnollinen laji. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:luonnollinen laji.)

    Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →


    Noudettu kohteesta ”https://tieteentermipankki.fi/w/index.php?title=Filosofia:luonnollinen_laji&oldid=529568”