Filosofia:demokratian paradoksi

    Tieteen termipankista

    demokratian paradoksi

    demokratian paradoksi
    Määritelmä moraalinen dilemma, joka syntyy demokratian kannattajan vastustaessa enemmistön päätöstä
    Selite Demokratian paradoksi (nimitys tulee Richard Wollheimilta (1923-2003)) ei ole paradoksi loogisessa mielessä, vaan moraalinen dilemma joka syntyy kun kannattaa demokratiaa eli kansanvaltaa, mutta vastustaa kansan enemmistön mielipidettä. Tämänkaltainen tilanne voi syntyä esimerkiksi edustakuntavaalien tuloksen suhteen: voi kannattaa kansan oikeutta ilmaista mielipiteensä, mutta ei ole tyytyväinen vaalien tulokseen.
    Paradoksi on kuitenkin ratkaistavissa, sillä kyseessä on yksinkertainen arvoristiriita. Demokraatin suora näkemys asiasta osoittaa sen linjan arvon, jonka puolesta hän on äänestänyt. Mutta kun sen on voittanut enemmistön näkemys, tämä kilpaileva linja saa myös arvon. Demokratiassa enemmistön mielipide on arvokkaampi.
    Esimerkiksi autossa on neljä henkilöä, joiden on päätettävä mennäänkö rannalle vai kaupunkiin. On vain yksi auto ja voidaan mennä vain yhteen paikkaan. Henkilöt ovat yhtä mieltä siitä, että on päätettävä demokraattisesti äänestämällä. Äänestys tapahtuu. Yksi henkilö äänestää rannan puolesta, mutta kolme muuta äänestää kaupunkia. Tälle yhdelle henkilölle ranta on tärkeä asia, mutta kolmen henkilön preferenssiä kunnioitetaan äänestystuloksessa, sillä rantaa kannatti vain yksi. Mikäli hyväksytään näkemys, että ihmiset ovat yhtä arvokkaita, on syy sille miksi lopputulos on se, että auto lähtee kaupunkiin.

    Erikieliset vastineet

    paradox of democracyenglanti (English)

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    BlackburnS1996, CraigE1998

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 21.12.2024: Filosofia:demokratian paradoksi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:demokratian paradoksi.)