Esittävät taiteet:music hall
music hall
music hall |
Ruoka, juoma ja laulu olivat varhaisen brittiläisen music hallin ainesosia. Sen juuret ovat Viktorian ajan Lontoon kapakoissa (ns. song and supper rooms), joissa laulajat, koomikot, tanssijat sekä monenlaiset muut esiintyjät viihdyttivät usein työväenluokasta tulevia kanta-asiakkaita pientä pääsymaksua vastaan. Ensimmäisenä varsinaisena music hall -paikkana mainitaan yleisesti Canterbury Music Hall (1852), jonka suunnitteli "music hallin isäksi" tituleerattu Charles Morton, joka avasi myös useita muita paikkoja. Music hall oli suosionsa huipulla 1800-1900-lukujen vaihteessa ja kuuluisia esiintyjiä olivat mm. Harry Lauder (1870-1950), Marie Lloyd (1870-1920), Little Tich (1867-1928) ja Dan Leno (1860-1904). Ensimmäisen maailmansodan jälkeen music hall hävisi, kun uudet mediat elokuva, radio ja myöhemmin televisio tulivat suosituksi viihdemuodoiksi. Termillä viitataan yleensä brittiläiseen musiikkiviihteeseen, mutta myös Ranskassa on ollut oma le music-hall -perinteensä, johon kuului vastaavasti mm. laulajien, tanssijoiden, miimikoiden ja akrobaattien esityksiä. Yläosattomien naisten esitykset ovat olleet osana ranskalaista viihdettä 1800-luvun lopulta alkaen. Pariisin ensimmäinen music hall oli Folies Bergére (1869), ja muita maineikkaita paikkoja ovat Moulin Rouge ja Casino de Paris. Ranskassa se säilytti vetovoimansa varsin pitkään ollen suosittua vielä maailmansotien välisenä aikana 1920-30-luvuilla. Tuolloin panostettiin erityisesti näyttäviin muotipukuihin ja lavasteisiin, ja jazz ja tanssi olivat esitysten keskiössä. Ranskassa yleisön rakastamia music hallin tähtiä olivat mm. Yvette Guilbert, Mistinguett, Josephine Baker, Maurice Chevalier, Edith Piaf ja Yves Montand.
Music hall on inspiroinut eri alojen taiteilijoita. Populaarikulttuurin ja viihteen ilmiöt kiehtoivat myös avantgarden tekijöitä: esim. Jean Cocteau otti music hallista vaikutteita librettoihinsa teoksiin Parade (1917) ja Le Boeuf sur le toit (1920).Erikieliset vastineet
music hall | englanti (English) | |
le music-hall | ranska (français) |
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
LawJ2011, Craine&Mackrell2000, LaakkonenJ2018, RoseP1989
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Esittävät taiteet:music hall. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Esittävät taiteet:music hall.)