Esittävät taiteet:ekspressionistinen draama
ekspressionistinen draama
| ekspressionistinen draama |
Arkipäivän tarkan, realistisen kuvauksen sijaan näytelmien tunnelma oli usein unenomainen tai painajaismainen. Ekspressionistiselle draamalle tyypillistä oli välittää kokemus oman ajan maailmasta (mm. koneet ja teollistuminen). Näin ollen se erosi vuosisadan alun modernismista, jolloin näytelmissä saatettiin käyttää myyttejä. Ekspressionismiin kuului muotojen rikkominen: näytelmissä puheen rytmitys vaihteli, kielioppia ja lauseita rikottiin. Näytelmät olivat usein rakenteeltaan episodimaisia ja kieli tyylittelevää ja ne sisälsivät paljon monologeja.
Ekspressionismia ennakoivat August Strindbergin myöhempi tuotanto (esim. Uninäytelmä, 1901) ja Frank Wedekindin groteskit näytelmät. Ekspressionismi vaikutti erityisesti Saksassa 1910-luvulta lähtien, ja keskeisiä kirjailijoita olivat saksalaiset Georg Kaiser (mm. Calais’n porvarit, 1913, Kaasu -trilogia 1917–1920) ja Ernst Toller (Koneittenmurskaajat, 1921, Hinkemann, 1923). Ekspressionismi vaikutti myös Brechtin työskentelyyn. Yhdysvalloissa huomattavimpia myös ekspressionistisen draaman kirjoittajia oli Eugene O’Neill (Empreror Jones, 1920, The Hairy Ape, 1922). Suomessa ekspressionistia näytelmiä kirjoittivat mm. Lauri Haarla (Lemmin poika, 1922, Synti, 1922, Uskottomuus 1924) ja Hagar Olsson (Hjärtats pantomim, 1928, S.O.S, 1929).Erikieliset vastineet
| expressionist drama | englanti (English) |
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
LawJ2011, ChambersC2002, Seppälä&Tanskanen2010
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 15.11.2024: Esittävät taiteet:ekspressionistinen draama. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Esittävät taiteet:ekspressionistinen draama.)