Avoin tiede:tutkimus- ja innovaatiojärjestelmä
tutkimus- ja innovaatiojärjestelmä
tutkimus- ja innovaatiojärjestelmä |
Määritelmä
kokonaisuus, jonka muodostavat uuden tiedon ja osaamisen tuottajat, niiden hyödyntäjät sekä näiden väliset vuorovaikutussuhteet
Selite
Innovaatiojärjestelmän keskeiset osat ovat koulutus, tutkimus ja tuotekehitys sekä näihin nojaava yritystoiminta. Tutkimus- ja innovaatiojärjestelmä nojaa yksityisen ja julkisen sektorin erilaisiin rooleihin ja yhteistyöhön. Yksityinen sektori rahoittaa järjestelmästä noin kaksi kolmasosaa ja julkinen sektori noin kolmanneksen. Uutta tietoa tuottavat erityisesti yliopistot, tutkimuslaitokset ja korkeakoulut mutta myös yritykset ja muut yhteiskunnan ja talouden uudistumiseen tähtäävät laitokset. Yritykset tuottavat pääosin tuotekehitykseen, uusien tuotteiden, palveluiden ja prosessien kehittämiseen liittyvää tietoa. Tietoa hyödyntävät useimmiten yritykset, yhdistykset, yksityiset kansalaiset sekä yhteiskunnan kehittämisestä vastaavat julkiset instituutiot kuten poliittiset päätöksentekijät ja hallinto. Tutkimustiedon merkitys yhteiskunnan ja talouden kehittämisessä on jatkuvasti kasvanut, mikä lisää hyvän yhteistyön ja verkottumisen merkitystä sektoreiden sisällä ja yksityisen sekä julkisen sektorin välillä.
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.12.2024: Avoin tiede:tutkimus- ja innovaatiojärjestelmä. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Avoin tiede:tutkimus- ja innovaatiojärjestelmä.)