runousoppi | poetiikka


runousoppi
poetiikka

Määritelmä

1. oppi runouden muodosta ja sisällöstä

2. teos, joka käsittelee oppia runouden muodosta ja sisällöstä

Selite

Antiikin merkittävimmät runousopit ovat Aristoteleen (384–322 eaa.) epiikkaa ja tragediaa käsittelevä Runousoppi (Peri poiētikēs, Poetica) ja Horatiuksen (65–8 eaa.) Runotaide (Ars poetica).

Keskiajan runousopeista mainittakoon Matthaeus Vendômelaisen (Matthaeus Vindocinensis, 1100-l.) Ars versificatoria, Galfridus de Vinosalvon (n. 1200) proosamuotoinen Documentum de modo et arte dictandi et versificandi ja heksametrimittainen Poetria nova, Gervasius Melkleyläisen (Gervasius de Saltu lacteo, s. n. 1185) Ars versificaria, Everardus Saksalaisen (Everardus Alemannus, 1200-l.) Laborintus sekä Johannes Garlandialaisen (1200-l.) Parisiana poetria eli De arte prosayca, metrica, et rithmica.

Runousoppi liittyy sekä grammatiikkaan että retoriikkaan. Sisältöön ja sen järjestelyyn liittyvät seikat kuuluvat retoriikan alaan, kun taas varsinaista runomuotoa koskeva metriikka kuuluu grammatiikan alaan.

Erikieliset vastineet

ars poetica

latina (Latina)

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 6.12.2025: Antiikintutkimus:runousoppi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Antiikintutkimus:runousoppi.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →