fresko


fresko

Määritelmä

1) maalaustaiteen menetelmä, jossa seinämaalaus tehdään levittämällä veteen sekoitettuja väripigmenttejä tuoreelle, vielä kostealle kalkkilaastipinnalle

2) em. menetelmällä tehty seinämaalaus

Selite

Tekniikka on hyvin vanha. Se tunnettiin antiikin Kreikassa, mutta myös Euroopan ulkopuolella kuten Kiinassa ja Intiassa. Fresko soveltuu erityisesti kuivan ilmanalan alueiden maalaustekniikaksi, mutta kosteassa ilmastossa, mikäli kosteus pääsee läpäisemään seinäpintaa, laasti rapautuu ja sen myötä maalaus vaurioituu. Euroopassa freskoja on suosittu etenkin Italiassa, kuitenkin vain vähän Venetsiassa, ja toisaalta vähän Pohjois-Euroopassa. Suomen varhaisimmat freskot teki Robert Wilhelm Ekman (1808–1873) Turun tuomiokirkkoon vuosina 1849–1854.

Fresko on erittäin kestävä mutta myös nopeaa työskentelyä vaativa tekniikka. Yleensä ensin valmistetaan karkeajakoisempi ja karheapintainen pohjalaastikerros, jonka kuivuttua aletaan tehdä hienojakoista ja sileäpintaista varsinaista maalauspintaa. Siinä laastia levitetään seinäpinnalle vain kerralla maalattavan alueen verran, yleensä yhden päivätyön verran. Koska laasti kuivuu ilmankosteudesta riippuen varsin nopeasti, on maalattava nopeasti ja tarkasti. Kun laastipinta kuivuu, värit sitoutuvat kemiallisesti laastiin synnyttäen kristallimaisen, lujan ja vettä hylkivän pinnan. Kuvasta tulee kiinteä osa seinäpintaa. Päivittäisten maalausrupeamien (ital. giornato) väliset rajat voi yleensä erottaa tarkkaan katsomalla saumakohtina valmiin freskon pinnasta. Tekniikan vaikeutena on myös se, että teoksen korjailu jälkikäteen on hankalaa ja muutosten tekeminen edellyttääkin kuivuneen laastipinnan poistamista ja työn tekemistä siltä osin kokonaan uudelleen.

Freskotekniikka nousi kukoistukseen renessanssin aikana Italiassa, jossa se syrjäytti monumentaaliteosten tekniikkana aiemmin suositut mosaiikkityöt. Firenzeläinen maalari ja kirjailija Cennino Cennini (noin 1370–1440) kuvaa tunnetussa teoksessaan Kirja maalaustaiteesta (Il libro dell’arte, o Trattato della Pittura, noin 1400) erilaisten myöhäiskeskiajalla ja varhaisrenessanssissa tunnettujen maalaustekniikoiden joukossa yksityiskohtaisesti varsin vaativaa freskotekniikkaa. Renessanssiajan jälkeen freskomaalaus vähitellen hiipui, mutta siitä kiinnostuttiin uudelleen 1800-luvun alussa, jolloin esimerkiksi itävaltalais-saksalainen Nazareenien taiteilijaryhmä otti sen käyttöönsä.

Lisätiedot

ital. fresco = tuore; al fresco = tuoreelle [muuripinnalle]

Freskoa on kutsuttu italiaksi myös termillä buon fresco / fresco buono (varsinainen fresko) erotuksena kuivalle laastipinnalle maalatusta seccosta, jota italiaksi voidaan nimittää myös fresco seccoksi.

Erikieliset vastineet

fresco	englanti (English)
fresque	ranska (français)
freskomålning	ruotsi (svenska)
Frescomalerei	saksa (Deutsch)
фреска	venäjä (русский)
fresko	viro (eesti)

Lähikäsitteet

secco (vieruskäsite)

Käytetyt lähteet

Konttinen&Laajoki2000, TheOxfordDictionaryofArt&Artists

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Taidehistoria:fresko. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Taidehistoria:fresko.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →