minuus


minuus

Määritelmä yksilön refleksiivinen tietoisuus itsestään

Selite

Sosiologisessa ja sosiopsykologisessa katsannossa minuuden määrittelyä on ohjannut William Jamesin luoma ja sittemmin G. H. Meadin kehittelemä jako subjekti- ja objektiminään (ts. minä “tietäjänä” ja minä “tiedettynä”). Minuus viittaa siis yksilön refleksiiviseen itsetietoisuuteen, jonka Rom Harré^[1] on määritellyt edelleen kyvyksi tai taidoksi käyttää persoonapronominia "minä". Tämä taito sijoittaa yksilön tiettyyn aikaan, tilaan ja yhteisöön moraalisine järjestyksineen.

Minuuden "minä" näyttäytyy objektina, jota yksilö tarkastelee, reflektoi ja muuttaa. Kun minuus asetetaan muiden tekemien määrittelyjen ja arvottamisen kohteeksi, puhutaan usein identiteetistä. Termejä minuus ja identiteetti (erityisesti persoonallinen identiteetti) käytetään nykytutkimuksessa kuitenkin myös synonyymisesti. Yhteisenä käsitteellisenä ytimenä on tällöin ajatus siitä, että minuus tai identiteetti ei ole annettu ja sisäsyntyinen olemus, vaan monessa suhteessa tietoisen pohdinnan tuloksena ja identiteettityön keinoin kehkeytyvä elämänmittainen prosessi.

Minuuden rakentumisen taustalla on nähty enemmän tai vähemmän systemaattisia vallankäytön muotoja, jotka esittävät tietyt tavat ymmärtää ihmisenä olemista "normaalina" ja tavoiteltavana ihanteena. Esimerkiksi länsimainen minäkäsitys on ymmärretty individualistiseksi eli yksilölähtöiseksi, ja näkemys sen rakentumisesta pohjautuu Michel Foucault’n ajatuksiin. "Länsimainen yksilö" syntyi, kun aiemmin vain uskonnolliselle ja aristokraattiselle eliitille kuulunut moraalinen vastuu oman elämän kulusta sekä luonteen kehittämisestä ulotettiin myös tavallisiin ihmisiin. Foucault kutsui tätä vastuuta toteuttavaa itsensä tarkkailua minuusteknologioiksi eli sosiaalisesti sanktioiduiksi toimintatavoiksi, jotka kannustavat ja opettavat ihmisiä kiinnittämään systemaattisesti huomiota ajatuksiinsa, tunteisiinsa ja käytökseensä.^[2]

Psykologi Dan P. McAdamsin^[3] mukaan modernia länsimaista minuutta luonnehtivat seuraavat piirteet:

Minuus on yksilöllinen projekti, jota jokaisen yksilön on itse tietoisesti työstettävä yksilöllisten valintojen kautta.
Minuutta työstetään osana arjen tilanteita ja konteksteja.
Minuus ymmärretään monikerroksiseksi ja sillä oletetaan olevan sisin, jota yksilön kuuluu tutkia. Minuudesta on siten tullut myös keskeinen moraalin lähde: jokaisen on oltava uskollinen itselleen ja toimittava ratkaisuissaan sen mukaan.
Minuus kehittyy ihmisen elämän kuluessa erilaisten kehitysvaiheiden, riskien ja kriisien kautta sekä tietoisen itsensä kehittämiseen tähtäävän elämänprojektin tuloksena.
Kehittyvä minuus tekee elämästä ymmärrettävää rakentamalla ihmisen elämästä yhtenäistä ja jatkuvaa tarinaa eli elämäkertaa, jota suhteutetaan kulttuurissa vallitseviin narratiivisiin malleihin elämänkulusta.

Mikko Saastamoinen^[4] on huomauttanut, että edellä kuvattu "länsimaisen minuuden suuri kertomus" on sekin yhtäältä rajoittava ja toisaalta yleistävä normatiivinen ja kulttuurinen malli, jota on myös syytä tarkastella kriittisesti. Kysymys kuuluukin, missä määrin vastaavat tieteellisen tiedonmuodostuksen tuottamat kertomukset itsessään ylläpitävät ja edistävät länsimaisen individualismin eetosta.

Lähikäsitteet

identiteetti (funktiosuhde)
minä

Käytetyt lähteet

DanzigerK1997, HarréR1998, McAdamsDP1997, SaastamoinenM2006

Alaviitteet

↑ 1998.
↑ Danziger 1997, 150-151.
↑ 1997, 61-62.
↑ 2006, 72.

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Ihmistieteet:minuus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Ihmistieteet:minuus.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →

[1] 1998.

[2] Danziger 1997, 150-151.

[3] 1997, 61-62.

[4] 2006, 72.

[1]

[2]

[3]

[4]