Ihmistieteet:sosiaalinen järjestys
sosiaalinen järjestys
sosiaalinen järjestys |
Miten yhteiskunnassa voi vallita järjestys, vaikka yhteiskunnan jäsenet ajavat lähtökohtaisesti kukin omaa etuaan?
Niin kutsuttu sosiaalisen järjestyksen ongelma on keskeisimpiä yhteiskuntatieteellisiä pulmia, jota filosofit, politiikan tutkijat ja sosiologit ovat pohtineet antiikista asti. Platon esitti Valtio-dialogissa (390–370-luku eaa.) ratkaisuksi yhteisomistukseen perustuvaa hierarkkista järjestystä, jossa tehtävään koulutetut filosofit ja järjestyksestä vastaavat vartijat hallitsevat alempien työläisten tahtoa. Thomas Hobbes katsoi Leviathanissa (1651), että ”kaikkien sota kaikkia vastaan” vältetään, kun kansalaiset luovuttavat yhteiskuntasopimuksella vapautensa suvereenille hallitsijalle tai kansanvaltaiselle elimelle.
Sosiaalisen järjestyksen määrittely on sidoksissa yhteiskuntafilosofisiin perusvalintoihin. Karl Marxin (1818–1883) mukaan järjestys perustuu yhteiskunnalliseen työnjakoon ja omistussuhteisiin, kun taas ideologinen ylärakenne (mukaan lukien kulttuuri, politiikka ja uskonto) rakentuu niiden päälle. Émile Durkheim (1858–1917) puolestaan katsoi, että sosiaalista järjestystä kannattelevat erilaiset säännöt, tavat ja uskomusjärjestelmä. Michel Foucault (1926–1984) tähdensi, että järjestystä määrittelevät valtasuhteet, jotka ilmenevät esimerkiksi väestöön kohdistuvana biovaltana ja erilaisissa diskursseissa.
Monet nykyajattelijat korostavat Jürgen Habermasin (s. 1929) tavoin, että sosiaalinen järjestys muodostuu useista toisiinsa vaikuttavista osatekijöistä tai kaikista edellä mainituista. Sosiaalista järjestystä luodaan ja ylläpidetään puheen ja toiminnan avulla, mutta myös kulttuurisidonnaisilla symboleilla ja riiteillä. Järjestys ilmenee tyypillisesti näkyvänä tai piilevänä hierarkiana, joka legitimoidaan kulttuurille ominaisten käsitysten ja ihanteiden, kuten taloudellisen menestyksen tai etnisen alkuperän avulla.Erikieliset vastineet
social order | englanti (English) | |
sociopolitical order | englanti (English) | |
ordre social | ranska (français) | |
social ordning | ruotsi (svenska) |
Lähikäsitteet
- järjestys
- yhteiskuntajärjestys (funktiosuhde)
- yhteiskuntasopimus (funktiosuhde)
Käytetyt lähteet
AlasuutariP2004, BurkeK1969, FeuchtwangC2018, HechterM2018, HerranenO2020
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 8.1.2025: Ihmistieteet:sosiaalinen järjestys. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Ihmistieteet:sosiaalinen järjestys.)