Oikeustiede:oikeussubjekti/laajempi kuvaus

Tieteen termipankista

Palaa takaisin käsitesivulle

Kehitys. Oikeussubjektiopin pohjana on Euroopassa ollut roomalaisesta oikeudesta lähtien kolmijako: henkilöt, esineet, kanteet (personae, res, actiones). Tämän luokittelun valossa on asetettu kysymys siitä, millaiset tahot voivat olla oikeussubjekteja.

Oikeuskirjallisuudessa keskustelu on pohtinut muun ohella sitä, millä edellytyksillä ihminen voidaan katsoa täysivaltaiseksi oikeussubjektiksi, juridisten oikeuksien ja velvollisuuksien kantajaksi. Muutosta voidaan kuvata kehityksenä kohden väljempiä ja yhdenvertaisempia kriteerejä. Aiemmat kriteerit, jotka perustuivat yhteisölliseen asemaan (status), sukupuoleen ja varallisuuteen, ovat vähitellen menettäneet merkitystään. Erityisen merkityksellinen on tässä suhteessa ollut porvarillisissa vallankumouksissa läpimurron saanut valistusajattelun ideaali, jonka mukaan kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina. Yhtenä tämän vapauden, veljeyden ja tasa-arvon (ks. ihmisten yhdenvertaisuus) ilmentymänä on jokaiselle ihmiselle luonnostaan kuuluva ominaisuus (kyky) olla oikeussubjekti.

Oikeussubjektiopin rajat ovat laajentuneet myös toiseen suuntaan. Luonnollisten henkilöiden ohella on myönnetty oikeussubjektin asema myös tietynlaisille yhteisöille, joka asema on riippumaton yhteisön taustalla vaikuttavista luonnollisista henkilöistä (ks. oikeushenkilö). Historialliselta kannalta tämä on liittynyt tarpeeseen kehittää juridisia instituutioita, jotka parhaiten palvelevat kaupankäyntiä ja laajemmin taloudellista toimintaympäristöä.

Ajankohtaiset ongelmat. Viime aikoina oikeussubjekti-oppia on pyritty laajentamaan luonnollisten ja oikeushenkilöiden ohella aivan uusille alueille etenkin ympäristöön ja luontoarvoihin liittyvien kysymysten sekä kokeellisen lääketieteen ja luonnontieteen aloilla. On ehdotettu (tavallisesti rajoitetun) oikeussubjektin käsitteen laajentamista siten, että se kattaisi myös ainakin osan elollisesta luonnosta, toisin sanoen eläimet ja/tai kasvit. Tällöin on jouduttu pohtimaan, missä määrin perustavanlaatuiset, aiemmin vain inhimillisiksi katsotut kyvyt tai ominaisuudet, kuten kyky tuntea tai tuntua tuskaa, soveltuvat ihmisyhteisön ulkopuolisiin tapauksiin. Toisaalta algoritmin ohjaama keinoäly on tuonut mukanaan täysin uudenlaisia oikeudellisia ongelmatilanteita: miten algoritmin itsenäistä päätöksentekoa tulee oikeudellisesti arvioida tieliikenteessä (itseohjautuvat ajoneuvot), pörssikaupoissa (algoritmi pörssikauppojen toteuttaja) tai sotilasteknologiassa (algoritmi tappokäskyn antajana sotatilanteessa)? Kuka vastaa henkilöille tai omaisuudelle aiheutuneesta vahingosta, jonka välittömänä aiheuttajana on algoritmin omaehtoisesti ohjaama laite, sotilaslennokki tai itseohjautuva ajoneuvo?


Kirjoittajat: Juha Karhu ja Raimo Siltala