Geologia:törmäysallas

Tieteen termipankista

törmäysallas

törmäysallas
Määritelmä läpimitaltaan suuri mutta suhteellisesti hyvin matala ja ainakin alkujaan vähintään kahden sisäkkäisen renkaan muodostama törmäyskraatteri
Selite Törmäysaltaat ovat kompleksikraattereita suurempia törmäyskraattereita, eikä aidoilla törmäysaltailla ole keskuskohoumaa.
Lisätiedot

Törmäysaltaalla ei ole yksiselitteistä ja yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Esimerkiksi Kuun kohdalla on hyvin usein käytetty määritelmää, jonka mukaan kaikki läpimitaltaan yli 300 km:n törmäysrakenteet ovat törmäysaltaita, riippumatta niiden morfologiasta. Toisaalta monien tutkijoiden mukaan törmäysaltaalla pitäisi olla vähintään kolme sisäkkäistä morfologisesti erottuvaa rengasrakennetta. Tämän määritelmän mukaan vain keskusrenkaan ja reunan sisältävät keskusrengasaltaat tai -kraatterit eivät olisi aitoja törmäysaltaita. Myöskään sekä keskuskohouman että keskusrenkaan sisältäviä protoaltaita ei yleensä lasketa aidoiksi törmäysaltaiksi. Usein törmäysaltaiden kohdalla tehdään myös oletus, että törmäysaltaaksi kutsutulla rakenteella on suuren läpimittansa perusteella täytynyt alkujaan olla useampia morfolologisia renkaita, vaikka sellaisia ei enää eroosion ja sedimentaation vuoksi havaitakaan.

Törmäysaltaiksi on kutsuttu lisäksi erittäin suuria loivapiirteisiä topografisia painaumia, vaikka ne eivät varsinaista morfologisen törmäysaltaan määritelmää täytäkään. Klassisia, useiden morfologisten sisäkkäisten renkaiden muodostamia altaita on usein nimitetty monirenkaisiksi törmäysaltaiksi tai lyhyemmin vain monirengasaltaiksi.

Maapallolta ei tunneta kiistattomia monirengasaltaita, vaikka kolmea suurinta törmäyskraatteria (Vredefort, Sudbury ja Chicxulub) on sellaisiksi vaihtelevin perustein ehdotettu. Varsin kiistatonta kuitenkin on, että Chicxulubilla on ainakin keskusrengas, joten sitä voidaan pitää keskusrengasaltaana tai -kraatterina.

Nykyisen törmäysallastutkimuksen voidaan katsoa alkaneen Kuun Orientalen törmäysaltaan tunnistamisesta monirengasaltaaksi 1960-luvun alussa. Orientalea on yleisesti pidetty törmäysaltaiden arkkityyppinä. Tätä näkemystä on kuitenkin myös kritisoitu, sillä Orientale syntyi Kuun kuoren ollessa paksumpi ja viileämpi kuin vanhempien törmäysaltaiden syntyessä. Ohuempaan ja lämpimämpään kuoreen ei välttämättä olisi koskaan pystynyt muodostumaan useita pysyviä morfologisia renkaita.

Koska törmäysaltaiden synty riippuu merkittävästi paitsi törmäävän kappaleen liike-energiasta, myös kohdekappaleen painovoimasta ja kuoren reologisista ominaisuuksista, vaihtelevat törmäysaltaiden likimääräiset minimihalkaisijat aurinkokuntamme planeetoilla ja muilla kappaleilla merkittävästi.

Erikieliset vastineet

impact basinenglanti (English)

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

FrenchBM1998, SpudisPD1993, MeloshHJ1989

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Geologia:törmäysallas. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Geologia:törmäysallas.)