Taidehistoria:antiikki

Tieteen termipankista

antiikki

antikviteetti
antiikki
Määritelmä


1) kreikkalaisen ja roomalaisen (harvemmin koko Välimeren alueen) kulttuurin kukoistuskausi noin 800-luvulta eaa. noin 400-luvulle jaa.


2) antiikkiesineet eli antikviteetit
Selite

Länsimaisessa historiankirjoituksessa antiikiksi kutsutun aikakauden alku määrittyy muinaisen Kreikan kulttuurin syntyyn ja nousuun, ja aikakauden katsotaan päättyvän Länsi-Rooman kukistumiseen.

Antiikkiesineitä on yhä yleisemmin alettua kutsua lyhyemmin antiikiksi. Niillä tarkoitetaan huonekaluja ja käyttöesineitä, mutta on kuitenkin vaikea määritellä tarkoin sitä, minkä ikäisiä esineitä voidaan kutsua antiikiksi. Käsite on muuttunut ja muuttuu ajan kuluessa. Vanhastaan takarajana on pidetty uusklassismin päättymistä vuonna 1830, mutta rajanveto voi olla myös 1840-luvun teollinen murros, jota vanhemmat esineet ovat antiikkia. Toisaalta kansainvälinen maastavientilupa tarvitaan yli 100 vuotta vanhoille esineille, ja niistäkin puhuttaessa voidaan käyttää termiä antiikki.
Lisätiedot lat. antiquus = muinainen; ransk. antique

Erikieliset vastineet

Classical Antiquityenglanti (English)(aikakausinimitys)
antiqueenglanti (English)(antiikkiesine)
antikruotsi (svenska)(antiikkiesine)
antikenruotsi (svenska)(aikakausinimitys)
Antikesaksa (Deutsch)(aikakausinimitys)
Antiquitätsaksa (Deutsch)(antiikkiesine)
антикvenäjä (русский)(antiikkiesine)
антикварная вещьvenäjä (русский)(antiikkiesine)
античностьvenäjä (русский)(aikakausinimitys)
antiikviro (eesti)
antiikaegviro (eesti)(aikakausinimitys)

Käytetyt lähteet

Konttinen&Laajoki2000

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Taidehistoria:antiikki. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Taidehistoria:antiikki.)