Taidehistoria:kotikirkko

Tieteen termipankista

kotikirkko

kotikirkko
Määritelmä etenkin ortodoksisen kirkon kontekstissa rakennuksen sisälle yhteen huoneeseen tai huoneistoon sisustettu kirkko
Selite Suppeassa merkityksessä termi tarkoittaa yksityishenkilön omaan kotiinsa perustamaa kirkkoa, mutta tavallisesti sitä käytetään laajemmin tarkoittamaan myös erilaisissa julkisissa rakennuksissa sijaitsevia kirkkotiloja. Venäjällä niitä perustettiin 1700- ja 1800-luvuilla Pyhimmän Synodin päätöksellä erityisesti oppilaitoksiin, sairaaloihin, luostareihin ja niiden kaupunkitaloihin sekä erilaisten hyväntekeväisyysorganisaatioiden rakennuksiin. Kotikirkolla on toisinaan myös muistomerkinomainen tehtävä: esimerkiksi keisariajan Venäjällä rykmentin kotikirkko saattoi olla nimetty rykmentin saavuttaman voiton kunniaksi ja kirkkokalenterissa tuona päivänä olleen pyhän henkilön nimen mukaisesti. Yksityistalon kotikirkko saatettaan rakentaa jonkun perheenjäsenen muistoksi ja nimetä hänen nimikkopyhänsä mukaan. Joskus termiä on käytetty myös yksityistalon kanssa samalle tontille rakennetusta erillisestä, pienestä kirkkorakennuksesta.
Lisätiedot ven. domovaja tserkov = kotikirkko

Erikieliset vastineet

house churchenglanti (English)
домовая церковьvenäjä (русский)

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

KemppiH2017

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Taidehistoria:kotikirkko. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Taidehistoria:kotikirkko.)