Taidehistoria:etsaus

Tieteen termipankista

etsaus | viivasyövytys

etsaus
viivasyövytys
Määritelmä


1) grafiikan syväpainomenetelmä, jossa kuva syövytetään hapolla metallilevylle


2) etsaamalla tehty vedos
Selite

Tavallisimmin etsaustekniikassa kiillotettu metallilaatta (yleensä kuparia) pohjustetaan kovapohjalla eli happoa läpäisemättömällä aineella kuten mehiläisvahalla tai bitumilla. Piirros tehdään teräspiikillä pohjustusaineen läpi. Laatan tausta ja reunat peitetään happoa kestävällä lakalla ja laatta asetetaan happokylpyyn (tavallisimmin rautakloridiin). Syöpyminen tapahtuu piirrosviivojen kohdalta. Viivojen syvyys ja siten niiden painojäljen tummuus riippuu syövytysajan pituudesta. Sävyeroja saadaan tarvittaessa aikaan peittämällä osa piirrosjäljestä suojalakalla, jolloin niiden syövytys pysähtyy. Lopuksi laatta puhdistetaan suoja-aineista, käsitellään painovärillä ja vedostetaan.
Tekniikkana etsaus on spontaanimpi kuin esimerkiksi kaiverrus, sillä neulalla voidaan piirtää lähes samalla nopeudella kuin kynällä tai siveltimellä. Pohjustettua etsauslaattaa voi myös kuljettaa mukanaan luonnoslehtiön tapaan ja tehdä piirroksen nopeasti tilanteen mukaan. Kaiverruksesta etsauksen voi erottaa siitä, että kaiverrusviiva on yleensä selkeärajainen, kun etsausviiva saattaa olla reunoiltaan epätasainen. Samaa laattaa voidaan kuitenkin käsitellä eri tekniikoilla. Etsaukseen voidaan yhdistää esimerkiksi kuivaneula.

Sveitsiläiset, saksalaiset ja hollantilaiset taiteilijat tekivät ensimmäiset etsaukset 1500-luvun alussa. Erityisesti Rembrandt van Rijn (1606–1669) tuli tunnetuksi taitavista etsauksistaan, joissa hän käytti vapaata piirrostekniikkaa. Etsaus on edelleen yksi keskeisimmistä graafisen taiteen tekniikoista.
Lisätiedot saks. ätzen = antaa syötävää; ransk. eau-forte = syövytys

Erikieliset vastineet

etchingenglanti (English)
aguafuerteespanja (español)
eau-forteranska (français)
etsningruotsi (svenska)
Radierungsaksa (Deutsch)
офортvenäjä (русский)
ofortviro (eesti)

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

TheOxfordDictionaryofArt2004

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Taidehistoria:etsaus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Taidehistoria:etsaus.)