Oikeustiede:asumisoikeus/laajempi kuvaus
Palaa takaisin käsitesivulle
Asumisoikeusasunnoista annettiin laki vuonna 1990 (16.7.1990/650). Lakia on uusittu jo 22 kertaa. Esimerkiksi nykyisen 1 §, jossa määritellään asumisoikeus ja myös asumisoikeustalo ja asumisoikeussopimus, uudistettiin vuonna 2003. Samalla lisättiin lakiin asumisoikeustalojen omistajia koskevat 1 a-c §:t. Lain 1 a §:n sisältönä on se, mitkä yhteisöt tai säätiöt voivat toimia asumisoikeustalon omistajina. Lain 1 b § koskee osakeyhtiötä asumisoikeustalon omistajana ja 1 c § asumisoikeustalon ja asumisoikeussopimuksen nimisuojaa.
Yleisissä määräyksissä on lisäksi säädetty muun muassa asumisoikeussopimuksesta (2 §), asumisoikeusmaksun määrästä (3 §), asumisoikeuden haltijoista (4 § ja 4 a–g §:t), säännösten pysyvyydestä, pakottavuudesta ja soveltamisen päättymisestä (5 §). Mukana on myös säännös lain soveltamisalan ulkopuolisesta tuotannostakin (5 a §).
Lain 2 luvussa säädetään talon omistajan velvollisuuksista sopimussuhteessa. Seuraavan luvun 3 aiheena on puolestaan asumisoikeuden haltijan oikeudet ja velvollisuudet huoneistoa käytettäessä. Käyttövastikkeelle ja sen maksamiselle on annettu oma lukunsa eli luku 4. Siinä on säädetty esimerkiksi käyttövastikkeen määräytymisestä (16 §), sen korottamisesta (17 §), sillä katettavista menoista (16 a §), vastikkeen kohtuullisuuden selvittämisestä (18 §) ja muun muassa valvonnasta ja tarkastusoikeudesta (16 e §).
Asumisoikeuslain 5 luvussa säädetään asumisoikeuden luovutuksesta ja panttauksesta. Laissa on ollut tarpeen asumisoikeusasumisen erityislaatuisuuden vuoksi säännellä asumisoikeuden luovuttamista (23 §) ja luovutushintaa (24 §). Sääntöjen noudattamatta jättämisestä voi seurata luovutuksen mitättömyys (25 §). Asumisoikeuden panttaamisesta on säädetty samassa luvussa lain 26 §:ssä. Vuonna 2003 lakiin on lisätty luku 5 a asumisoikeuksien lunastussuorituksista. Lunastussääntely voisi menettää merkityksensä, jos säännöksillä ei turvata rahojen riittämistä lunastustilalanteissa.
Lähtökohtana asumisoikeusasumisessa on, että asumisoikeuden haltija käyttää itse hallitsemaansa huoneistoa. Enintään puolet huoneistosta voidaan kuitenkin luovuttaa toisen käytettäväksi (27 §). Lain 28 §:ssä on lisäksi säädetty huoneiston hallinnan väliaikaisesta luovuttamisesta, jos säännöksessä mainitut edellytykset luovuttamiselle täyttyvät. Kyse on silloin tilapäisestä luovutuksesta. Luovutuksen enimmäisaika on kaksi vuotta.
Lain 7 luvussa on säädetty asumisoikeuden haltijan avioeron, kuoleman ja konkurssin merkityksestä. Kyse on siitä, miten asumisoikeuden käy näissä tilanteissa.
Asumisoikeuslain 8 luvussa on säädetty kahdelle tai useammalle yhteisesti kuuluvasta asumisoikeudesta. Säännöksiä on tarvittu osuuden luovutuksesta (34 §) ja yhteisomistussuhteen purkamisesta (35 §). Seuraavasta luvusta löytyvät säännökset, joita sovelletaan asumisoikeussopimuksen purkamiseen. Lain 36 §:ssä on lueteltu talon omistajan purkamisperusteet, 37 §:ssä on säädetty varoituksesta ennen purkamisoikeuden käyttämistä ja 38 §:ssä purkamisilmoituksesta. Luvun 9 viimeinen pykälä koskee muuttopäivää sopimuksen purkauduttua (39 §).
Asumisoikeuslain 10 luvussa on muita asumisoikeutta koskevia säännöksiä, muun muassa puolisoiden yhteisestä vastuusta ja vakuuden asettamisesta. Lain 11 luvussa on säädetty melko laajasti asumisoikeusjärjestelmän pysyvyydestä, 11 a luvussa tilinpäätöksestä ja talon omistajan varojen käyttämisestä ja viimeisessä 12 luvussa on erinäisiä säännöksiä.
Kirjoittaja: Ari Saarnilehto