Oikeustiede:Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Kokoonpano. Yleiskokouksen jäseniä ovat kaikki Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltiot, joilla saa olla enintään viisi edustajaa. Tällä rajoituksella ei ole suurta merkitystä, sillä useimmat maat nimeävät yleiskokoukseen lukuisia varajäseniä, neuvonantajia ja asiantuntijoita, joilla käytännössä on lähes samat valtuudet kuin edustajilla.

Peruskirjan mukaan yleiskokous kokoontuu vuosittain sekä säännönmukaisiin että ylimääräisiin istuntoihin. Varsinainen istuntokausi alkaa vuosittain syyskuun kolmantena tiistaina. Pääsihteeri kutsuu koolle ylimääräisen istunnon turvallisuusneuvoston tai jäsenvaltioiden pyynnöstä. 1990-luvulla on syntynyt uusi käytäntö, jonka mukaan ne asiakohdat, joita ei ole ehditty käsitellä loppuun syysistuntokauden aikana, siirretään käsiteltäväksi muutaman päivän mittaisissa jatkoistunnoissa kevätkaudella. Tämä on johtanut siihen, että yleiskokous järjestää istuntoja ympäri vuoden; istuntokausi päättyy tavallisesti uutta kautta edeltävänä päivänä. Jokaiselle istuntokaudelle valitaan puheenjohtaja siten, että kukin maantieteellinen ryhmä saa nimetä oman ehdokkaan kerran viidessä vuodessa.

Päätöksenteko. Useat yleiskokouksen asialistalla olevat kysymykset käsitellään suoraan täysistunnossa. Suurin osa asioista päätetään käytännössä lopullisesti kuudessa pääkomiteassa. Nämä ovat 1) aseriisunta- ja turvallisuuskomitea, 2) talous- ja finanssikomitea, 3) sosiaalinen, humanitaarinen ja sivistyskomitea, 4) erityispoliittinen ja siirtomaakomitea, 5) hallinto- ja budjettikomitea sekä 6) oikeudellinen komitea. Pääkomiteoiden päätökset hyväksytään täysistunnossa.

Pääkomiteoiden lisäksi on lukuisia erityis- ja alakomiteoita, ja myös erilaiset työryhmät ovat lisääntyneet valmistelueliminä. Yleiskokouksella onkin peruskirjan mukaan oikeus perustaa sellaisia apuelimiä, joita se pitää tehtäviensä suorittamiseksi tarpeellisina.

Yleiskokouksessa kullakin jäsenvaltiolla on yksi ääni valtion koosta ja poliittisesta painoarvosta riippumatta. Peruskirjassa luetellaan ns. tärkeät kysymykset, joita koskeviin päätöksiin vaaditaan kahden kolmasosan enemmistö (lasketaan läsnä olevien äänestävien jäsenten lukumäärän perusteella). Muutoin riittää yksinkertainen äänten enemmistö. Vaalit toimitetaan salaisella lippuäänestyksellä. Jäsenvaltio, joka ei ole ajoissa maksanut osuuttaan järjestön menoista, ei saa käyttää äänioikeutta yleiskokouksessa, jos maksamatta oleva erä vastaa kahdelta edelliseltä täydeltä vuodelta maksettavien osuuksien määrää tai ylittää sen. Poikkeuksia voidaan kuitenkin tehdä erityisistä syistä.

Toimintamuodot ja toimivaltuudet. Yleiskokouksen asema on turvallisuusneuvostoon verrattuna toissijainen. Yleiskokous voi keskustella kaikista peruskirjan piiriin kuuluvista asioista ja esittää niistä suosituksia jäsenvaltioille ja turvallisuusneuvostolle. On kuitenkin huomattava, että yleiskokouksen päätökset ovat yleensä – toisin kuin turvallisuusneuvoston kannanotot – luonteeltaan vain neuvoa antavia tai suosituksia. Turvallisuusneuvoston asemaa korostaa lisäksi määräys, jonka mukaan yleiskokous ei voi esittää suosituksia sellaisesta riidasta tai tilanteesta, joka on neuvoston käsiteltävänä, ellei neuvosto sitä pyydä. Koska turvallisuusneuvosto on pitänyt monet kysymykset pitkäänkin asialistallaan, rajanveto ei käytännössä ole ollut näin tiukka. Yleiskokous on välistä hyväksynyt suosituksia turvallisuusneuvostossa olevista kysymyksistä, etenkin jos neuvosto ei ole niistä saanut aikaan lopullista päätöstä.

Korean kriisin aikana yleiskokous päätti vuonna 1950 nk. Uniting for Peace -päätöslauselmalla, että sillä oli valtuudet suositusten esittämiseen (myös aseellisiin vastatoimiin ryhtyminen), kaikissa sellaisissa kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta uhkaavissa tilanteissa, joissa turvallisuusneuvoston toiminta estyy veto-oikeuden käytön johdosta. Päätöslauselman nykymerkitystä luonnehditaan rajalliseksi, joskin näkemyserojakin on. Järjestö ja sen peruskirjan soveltamiskäytännöt ovat yksinkertaisesti kehittyneet sitten päätöslauselman hyväksymisen niin, että yleiskokous ei tarvitse päätöslauselman menettelyjä hyväksyäkseen suosituksia yhteisiksi toimiksi kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta uhkaavissa tilanteissa. On myös huomattava, että suositus aseellisen voiman käyttöön voisi joka tapauksessa liittyä ainoastaan peruskirjan artikla 51 mukaisen valtioiden luonnolliseen oikeuteen erilliseen tai yhteiseen puolustautumiseen. Voimankäyttö muulla perusteella voisi jäsentyä peruskirjan artiklassa 2(4) kielletyksi voimankäytöksi. Päätöslauselma voi kuitenkin edelleenkin toimia vähintään inspiraationa tilanteessa, jossa turvallisuusneuvoston toiminta on estynyt pysyvän jäsenen veto-oikeuden käyttämisen vuoksi. Esimerkiksi joulukuussa 2016 yleiskokous perusti hyväksymällään päätöslauselmalla kansainvälisen, riippumattoman ja itsenäisen mekanismin, jonka tarkoituksena on avustaa Syyriassa maaliskuun 2011 jälkeen tapahtuneiden vakavimpien kansainvälisten rikosten tutkinnassa ja niihin syyllistyneiden henkilöiden syyttämisessä. Hankkeeseen ryhdyttiin, sillä eräiden pysyvien jäsenten veto-oikeuden käyttö oli estänyt kaikki yritykset puuttua Syyrian sisällissodan julmuuksiin.

Kirjoittajat: Erkki Kourula ja Tarja Långström