Oikeustiede:pääomalaina

    Tieteen termipankista

    pääomalaina

    pääomalaina
    Määritelmä pääomalainalla on yleensä tarkoitus vahvistaa osakeyhtiön vakavaraisuutta
    Selite

    Pääomalaina saattaa olla verotuksellisesti esimerkiksi osakesijoitusta parempi vaihtoehto pääomittaa yhtiötä. Pääomalainasta säädetään osakeyhtiölain (624/2006) 12 luvussa. Pääomalaina on ns. takasijainen velka, jota koskee osakeyhtiölain erityiset määräykset. Pääomalaina on kyseessä silloin, kun 1) pääoma ja korko saadaan maksaa yhtiön selvitystilassa ja konkurssissa vain kaikkia muita velkoja huonommalla etuoikeudella, 2) pääoma saadaan muutoin palauttaa ja korkoa maksaa vain siltä osin kuin yhtiön vapaan oman pääoman ja kaikkien pääomalainojen määrä maksuhetkellä ylittää yhtiön viimeksi päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan tai sitä uudempaan tilinpäätökseen sisältyvän taseen mukaisen tappion määrän sekä 3) pääoman tai koron maksamisesta yhtiö tai sen tytäryhteisö ei saa antaa vakuutta. Näitä kutsutaan pääomalainaa koskeviksi pakollisiksi määräyksiksi tai vähimmäisehdoiksi.

    Sopimus pääomalainasta on tehtävä kirjallisessa muodossa. Konkurssissa ja selvitystilassa pääomalaina voidaan maksaa takaisin vasta muiden velkojen jälkeen.

    Jos pääomalainalle tulevaa korkoa ei voida maksaa, korko siirtyy maksettavaksi ensimmäisen sellaisen tilinpäätöksen perusteella, jonka perusteella se voidaan maksaa. Pääomalainoilla on keskenään yhtäläinen oikeus yhtiön varoihin, jollei muuta ole yhtiön ja pääomalainojen velkojien kesken sovittu.

    Pääomalaina merkitään taseeseen erillisenä eränä. Pääomalainan merkitseminen taseeseen riippuu sovellettavasta tilinpäätössääntelystä. Pääomalaina eroaa muista ns. viimesijaisista lainoista, sillä sen lainasopimuksen ja lain vastaisesta takaisinmaksusta ja vakuudenannosta on samat seuraamukset kuin laittomasta varojenjaosta. Eli mikäli pääomalainaa lyhennetään tai siihen liittyviä korkoja maksetaan virheellisesti, asian arvioinnissa sovelletaan osakeyhtiölain laittoman varojenjaon säännöksiä.

    Osuuskunnan osalta pääomalainasta säädetään osuuskuntalain (421/2013) 12 luvussa.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Janne Ruohonen

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    Immonen&Nuolimaa2016, s. 172-178, Immonen&al2014, s. 74-78, Kyläkallio&al2016, s. 188-193

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 28.3.2024: Oikeustiede:pääomalaina. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:pääomalaina.)