Oikeustiede:klassikkosuoja

    Tieteen termipankista

    klassikkosuoja

    klassikkosuoja
    Määritelmä tekijänoikeussuojan ulkopuolelle joutuneita teoksia suojataan pohjoismaisessa tekijänoikeudessa yleisiä kulttuurietuja turvaavan klassikkosuojan avulla (TekijäL 53 §)
    Selite

    Sen mukaan viranomaisella on mahdollisuus kieltää teokseen kohdistunut, julkisesti toteutettu sivistyksellisiä etuja loukkaava menettely, vaikka tekijänoikeus on lakannut tai sitä ei ole ollut. Yleensä edellytetään törkeätä menettelyä. Kiellonalainen voi saattaa asian tuomioistuimen ratkaistavaksi.

    Ratkaisussa KKO 1967 II 10 annettiin kielto tapauksessa, joka koski arvokkaiksi tunnettujen nuorisokirjojen lyhennettyjen ja mukailtujen versioiden levittämistä yleisölle. Sen sijaan opetusministeriön päätöksessä 15.2.1983 ei kielletty taiteilija Gallen-Kallelan Kalevala-aiheisten maalausten käyttämistä ns. keräilylautasten koristeaiheina välittömästi suoja-ajan lakattua. Samansuuntainen on tekijänoikeusneuvoston lausuntotapaus, jossa saman taiteilijan Kullervon kirous -maalauksesta oli tehty uusi versio, jossa samassa asennossa esiintyvällä pojalla oli farkut ja maalauksesta otettuun valokuvaan oli lisätty pizzaa syövä koira. TN 2009:17. Eli sivistyksellisiä etuja ei ollut loukattu säännöksessä tarkoitetulla tavalla.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Rainer Oesch

    Käytetyt lähteet

    LiedesJ1984, MiettinenM1967, HaarmannP-L2014

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 29.3.2024: Oikeustiede:klassikkosuoja. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:klassikkosuoja.)