Kirjallisuudentutkimus:suora esitys
suora esitys
| suora esitys |
puheen esittäminen kaunokirjallisuudessa
Suora esitys merkitään kirjallisuudessa yleensä lainausmerkein tai muilla puheenkaltaisuutta lisäävillä representaatiotavoilla, kuten esimerkiksi lisäämällä tekstiin viittauksia puhetilanteeseen ja puhekielisiä ilmauksia.
Suora esitys on kirjallinen konventio, jolla pyritään luomaan illuusio kielellisen ilmaisun välittömyydestä. Kirjallisuudentutkija Laura Karttunen toteaa: "Kun lukija näkee lainausmerkit, hän olettaa, että henkilön puhe on esitetty sellaisena kuin se fiktiivisessä maailmassa puhuttiin. Suora esitys kantaa siten niin arkikielessä kuin fiktiossakin dokumentaarisuuden ja väärentämättömyyden viittaa, ikään kuin fiktiivinen maailma avautuisi siinä itsestään, ilman välittäjää (...). Tämän yleisen näkemyksen mukaan romaaneissa henkilöiden vuorosanat ja kehonkieli tulevat lukijan tietoon ilman että ne suodattuisivat kertojan tai henkilön tietoisuuden läpi, joten niiden avulla lukija näkee epäluotettavan havaitsijan ohi."[1]
Ks. myös suora esitys kielitieteessä
Erikieliset vastineet
| direct discourse | englanti (English) |
Lähikäsitteet
- epäsuora esitys (vieruskäsite)
- hypoteettinen puhe (vieruskäsite)
- vapaa epäsuora esitys (vieruskäsite)
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
- ↑ Lähde:KarttunenL2010
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.2.2026: Kirjallisuudentutkimus:suora esitys. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:suora esitys.)