Oikeustiede:lainvalmistelukunta/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Lainvalmistekunta eli "Suomenmaan Lainvalmistelukunta" perustettiin vuonna 1884. Sen tehtävänä oli laki- ja asetusehdotusten valmisteleminen. Luonteeltaan lainvalmistelukunta oli pysyvä komitea, johon kuului alun perin kolme senaatin nimittämää jäsentä. Vuonna 1892 sen jäsenmäärää lisättiin perustamalla toinen kolmijäseninen osasto. Kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin aikana lainvalmistelukunta joutui erityiseen valvontaan ja sen II osasto välillä lakkautettiin, kunnes koko lainvalmistelukunta korvattiin vuosiksi 1914–1917 senaatin lakineuvostolla. Tämä venäläistyyppinen pysyvä virasto ei ennen Suomen itsenäistymistä ehtinyt valmistella yhtään lakia.

Suomen itsenäistymisen jälkeen lainvalmistelukunta palautettiin. Se oli oikeustoimituskunnan, sittemmin oikeusministeriön alainen virasto. Uudessa lainvalmistelukunnassa oli aluksi kolme kaksijäsenistä osastoa ja vuodesta 1919 alkaen viisi osastoa. Vuonna 1922 lainvalmistelukunta liitettiin oikeusministeriön lainsäädäntö- ja oikeushallinto-osaston toimistoksi ja samalla sen osastot muutettiin jaostoiksi. Vaikka lainvalmistelukunnasta tuli oikeusministeriön toimisto, luonteeltaan se säilyi edelleen tosiasiassa pysyvänä komiteana. Toisin sanoen: lakiehdotuksia laadittiin suhteellisen itsenäisesti ja riippumattomana oikeusministeriöstä. Vuonna 1936 yksi jaostoista muutettiin tarkastusjaostoksi, jonka tehtäväksi annettiin vastata laki- ja asetusehdotusten lakiteknisestä ja kielellisestä tarkastuksesta. Tällä muutoksella torjuttiin laintarkastuskunnan perustaminen, mikä toteutettiin vasta lähes neljännesvuosisata myöhemmin.

Vuonna 1960 oikeusministeriöön muodostettiin erillinen osastopäällikön johtama lainsäädäntöosasto, jossa oli tarkastustoimisto ja lainvalmistelukunta. Lainvalmistelukunnasta annetun erillisen asetuksen mukaan sen tehtävänä oli "valmistella laki- ja muita säädösehdotuksia sekä antaa lausuntoja lainopillisissa kysymyksissä". Lainvalmistelukunnan jäsenet – lainsäädäntöneuvokset – valtioneuvosto määräsi laintarkastuskunnan ehdotuksesta.

Osastopäällikkö Kai Kortteen aikana (1964–1971) aikana alkoi lainvalmistelukunnan integroiminen tiukemmin oikeusministeriöön sekä lainvalmistelukunnan kehittäminen joustavammaksi hankeorganisaatioksi. Se merkitsi henkilöstön määrän kasvua ja monipuolistumista. Uusia virkoja olivat kolme apulaisosastopäällikköä lainsäädäntöjohtajina, lainsäädäntösihteerit sekä toimistohenkilöt. Vuodesta 1939 vuoteen 1975 henkilöstömäärä oli kasvanut 12:sta 41:een. Toisaalta vastaavanlainen henkilöstömäärien lisäys toteutui muissakin ministeriöissä.

Seuraavan osastopäällikön Antti Kivivuoren aikana (1971–1986) lainvalmistelua ryhdyttiin pitämään yhteiskuntapoliittisena suunnitteluna. Vuonna 1974 annetussa lainvalmistelukunta-asetuksessa määriteltiin lainvalmistelukunnan päätehtäväksi lainsäädännöllä toteutettavien uudistusten suunnittelu ja valmistelu. Samalla myös lainsäädäntöneuvosten kelpoisuusehtoja muutettiin niin, että myös ei-juristi saattoi tulla nimitetyksi. Uutta oli lisäksi se, että lainsäädäntöneuvokseksi nimitettävän tuli olla osoittanut lainvalmistelutyössä tarvittavaa tutkimus- ja suunnittelutaitoa. Käytännössä vaatimus merkitsi sitä, että asianomaisella oli lisensiaatin tai tohtorin tutkinto taikka että hän käytännön komiteatyössä oli hankkinut mainitut valmiudet. Vaikka lainsäädäntöneuvoston tehtävät avautuivat hallinto- ja yhteiskuntatieteilijöille, käytännössä valtaosa lainsäädäntöneuvoksista oli edelleen oikeustieteellisen tutkinnon suorittaneita.

Vuonna 1977 oikeusministeriöstä annetulla asetuksella lainsäädäntöosaston nimi muutettiin lainvalmisteluosastoksi, johon muodostettiin kolme lainvalmisteluyksikköä ja tarkastustoimisto. Lainvalmisteluyksiköt korvasivat lainvalmistelukunnan ja muodollisestikin lakkautti sen.