Estetiikka:ympäristötaide

Tieteen termipankista

ympäristötaide

ympäristötaide
Määritelmä luontoon tai kulttuuriympäristöön toteutettu taide, joka voi olla muodoltaan teos, prosessi tai yksittäinen tapahtuma
Selite Ympäristötaide on paikkasidonnaisen taiteen muoto. Ympäristötaideteos on tyypillisesti taiteilijan interventio tiettyyn ympäristöön, jolloin lopputulos kytkeytyy toteutuspaikkaansa eikä ole siirrettävissä toiseen ympäristöön ilman että sen identiteetti teoksena muuttuu.
Ympäristötaiteen ajatellaan usein luovan katsojalle uuden näkökulman tiettyyn ympäristöön, mutta myös tarkastelevan yleisemmin luonon- ja kulttuuriympäristöön liittyviä sosiaalisia ja poliittisia ulottuvuuksia. Moni luonnonympäristöön teoksiaan tekevä taiteilija haluaakin työllään tuoda esiin esimerkiksi ympäristöarvoja joko yleisesti tai tiettyyn paikkaan liittyen.
Ympäristötaide, kuten paikkasidonnainen taide yleisemminkin, on syntynyt 1960- ja 1970-lukujen kriittisten kuvataidesuuntausten piirissä. Tuolloin paikkasidonnaisuuden nähtiin kritisoivan kapitalistista taidemaailmaa vähintäänkin implisiittisesti, sillä paikkasidonnaiset teokset eivät voi olla samanlainen kaupankäynnin kohde kuin perinteiset taideartifaktit. Moni ympäristötaideteos katoaa hiljalleen luonnonvoimien kuluttaessa sen olemattomiin.
Ympäristötaide on usein myös immersiivinen ja osallistava tilataiteen muoto, sillä teokset sijoittavat katsojan osaksi tilallis-ajallista ympäristöä.

Erikieliset vastineet

environmental artenglanti (English)
art environnementalranska (français)
энвайронментvenäjä (русский)

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

CarlsonA2000

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Estetiikka:ympäristötaide. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Estetiikka:ympäristötaide.)