Estetiikka:immersiivinen estetiikka
immersiivinen estetiikka
| immersiivinen estetiikka |
Määritelmä
kokonaisvaltaisen, tilallis-ajallisen ja useilla aisteilla koettavan taiteellisen esityksen tyyli
Selite
Esteettisen kokemuksen ja taiteen teorioissa immersiivisyys nähdään usein visuaaliselle havainnolle perustuvan estetiikan vastakohtana.
Taustana tälle on 1960-luvulta lähtien käynnissä ollut muutos kuvaitaiteen paradigmassa. Perinteisten kuvataiteen lajien (piirustus, maalaus ja grafiikka sekä veistotaide) rinnalle on tullut tila-aikataiteiksi luokiteltavia lajeja, kuten happening ja performanssi, valokuva- ja videotaide sekä erilaiset installaatiotaiteen muodot. Näiden lajien ajatellaan usein olevan luonteeltaan immersiivisempiä vastaanottajalle, sillä ne eivät suosi passiivista tarkastelua etäisyyden päästä.
Toinen lähtökohta teoreettiselle keskustelulle immersiivisyydestä on 1900-luvun loppupuolella harjoitettu okulasentrismin kritiikki, jossa on pyritty purkamaan aistienvälisiä hierarkioita, jotka tyypillisesti asettavat näköaistin keskeiksi tiedon alueeksi.
Filosofi Wolfgang Welsch (s. 1946) kysyy teoksessaan Undoing Aesthetics (1997) onko mahdollista muuttaa länsimaisen kulttuurin ajattelun malleja auditiivisiksi visuaalisen sijaan. Tämä tarkoittaisi affektiivista intersubjektiivisten relaatioiden ja ruumiillisen immersiivisyyden korostamista tiedollisen ja tieteellisen maailman objektivoinnin sijaan.
On kuitenkin myös väitetty, että viime vuosikymmenien nykytaidetta koskevassa keskustelussa immersiivisen ja visuaalisen dikotomiasta on tullut jopa stereotypia, jossa kaikki visuaalisuuteen oletetusti liittyvät ominaisuudet nähdään huonompina kuin immersiivisen kokemuksen piirteet. Tutkija Will Schrimshaw esittää, että nykytaidekeskustelu on siirtynyt korostamaan immersiivisyyttä reaktiona siihen, että kuvataiteesta on tullut voittopuoleisesti käsitteellistä ja teosten esteettisellä vaikutuksella ei ole enää keskeistä arvoa. Immersiivisyyden kautta "pelastetaan" taiteen läsnäolo katsojalle.
Taustana tälle on 1960-luvulta lähtien käynnissä ollut muutos kuvaitaiteen paradigmassa. Perinteisten kuvataiteen lajien (piirustus, maalaus ja grafiikka sekä veistotaide) rinnalle on tullut tila-aikataiteiksi luokiteltavia lajeja, kuten happening ja performanssi, valokuva- ja videotaide sekä erilaiset installaatiotaiteen muodot. Näiden lajien ajatellaan usein olevan luonteeltaan immersiivisempiä vastaanottajalle, sillä ne eivät suosi passiivista tarkastelua etäisyyden päästä.
Toinen lähtökohta teoreettiselle keskustelulle immersiivisyydestä on 1900-luvun loppupuolella harjoitettu okulasentrismin kritiikki, jossa on pyritty purkamaan aistienvälisiä hierarkioita, jotka tyypillisesti asettavat näköaistin keskeiksi tiedon alueeksi.
Filosofi Wolfgang Welsch (s. 1946) kysyy teoksessaan Undoing Aesthetics (1997) onko mahdollista muuttaa länsimaisen kulttuurin ajattelun malleja auditiivisiksi visuaalisen sijaan. Tämä tarkoittaisi affektiivista intersubjektiivisten relaatioiden ja ruumiillisen immersiivisyyden korostamista tiedollisen ja tieteellisen maailman objektivoinnin sijaan.
On kuitenkin myös väitetty, että viime vuosikymmenien nykytaidetta koskevassa keskustelussa immersiivisen ja visuaalisen dikotomiasta on tullut jopa stereotypia, jossa kaikki visuaalisuuteen oletetusti liittyvät ominaisuudet nähdään huonompina kuin immersiivisen kokemuksen piirteet. Tutkija Will Schrimshaw esittää, että nykytaidekeskustelu on siirtynyt korostamaan immersiivisyyttä reaktiona siihen, että kuvataiteesta on tullut voittopuoleisesti käsitteellistä ja teosten esteettisellä vaikutuksella ei ole enää keskeistä arvoa. Immersiivisyyden kautta "pelastetaan" taiteen läsnäolo katsojalle.
Erikieliset vastineet
| immersive aesthetics | englanti (English) |
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Estetiikka:immersiivinen estetiikka. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Estetiikka:immersiivinen estetiikka.)