Folkloristiikka:syntykertomus

Tieteen termipankista

syntykertomus | aitiologinen kertomus

syntykertomus
aitiologinen kertomus
Määritelmä ilmiöiden tai olioiden alkuperää selittävä kertomus
Selite (etiological legends) (aitiologiset, joskus etiologiset kertomukset), termi jolla tarkoitetaan niitä suorasanaisia ja runomuotoisia kertomuksia, jotka selittävät ilmiöiden ja olioiden alkuperää. Aitiologisissa kertomuksissa on sekä yleisten ilmiöiden ja olioiden ja koko lajien syntyä selittäviä myyttejä että yksityisiin luonnonmuodostumiin yms. liittyviä tarinoita. Ne voivat olla todellisen selittämispyrkimyksen synnyttämiä, mutta usein myös sepitettyjä näennäisen selityksen varjolla ilmaisemaan pilkkaa ja halveksuntaa, syntyloitsuissa tarvittavien sanakaavojen aineksiksi, pelkästään huvittamistarkoituksessa jne. Tietyt suuret siirtokivilohkareet seuduilla, joilla ei yleensä ole kiviä, ovat siten jättiläisen heittämiä tai pudottamia; kallioissa tavattavat oudon muotoiset syvennykset ovat paholaisen jalanjälkiä; luomistaruissa kerrotaan koko maailman synnystä, niin kuin mm. suom. Luomisrunossa, tai esim. ensimmäisten ihmisten synnystä; käärme on saanut alkunsa pahan yliluonnollisen olennon syljestä; jäniksen suu on ristissä, koska se kerran on nauranut niin makeasti, että sen huuli on revennyt.

Erikieliset vastineet

etiological legendenglanti (English)

Käytetyt lähteet

PTT1998–2001

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Folkloristiikka:syntykertomus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Folkloristiikka:syntykertomus.)