Oikeustiede:kunnallishallinto (itsehallintoyhdyskuntaoikeus)/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Suomessa ei ole koskaan vallinnut ideologista vastakohtaisuusasetelmaa valtion ja kuntien välillä. Kunnallishallinto on nähty osana maan julkisen vallan organisaatiota. Kunnallishallinnon sääntely on vanhaa perua. Ensimmäiset maalaiskuntia ja kaupunkikuntia koskevat säädökset annettiin 1856 ja 1873. Kunnallishallinnon pohjautuminen kansalaisten itsehallintoon kirjattiin vuoden 1919 hallitusmuotoon.

Valtion ja kuntien välinen tehtävien jako on muotoutunut pitkän ajan kuluessa. Erityisesti toisen maailmansodan jälkeinen kehitys merkitsi suuria muutoksia kunnallishallinnon tehtävissä: ne lisääntyivät, muuttuivat ja monipuolistuivat. Kunnallisten tehtävien kasvu johtui ennen muuta yleisestä yhteiskunnallisesta kehityksestä, joka ilmeni tekniikan kehityksenä, teollistumisena ja kaupungistumisena. Myös erilaiset paineet johtivat yhä lisääntyviin palveluihin. Sanalla sanoen: rakennettiin suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Sen harjakorkeus saavutettiin 1990-luvun alussa, jonka jälkeen on jouduttu pohtimaan kunnallishallinnon tehtävien karsimista ja yksityistämistä sekä valtion ja kuntien välisen tehtävien jaon uudelleen järjestämistä.

Nykyisen perustuslain 121 §:n mukaan kuntien hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon. Säännöksen yhtenä tarkoituksena on suojata kuntien itsehallinnollista asemaa osana julkishallintoa. Ennen muuta se merkitsee riippumattomuutta ja erillisyyttä valtionhallinnosta. Valtion ja kuntien välisissä suhteissa vuoden 1995 kuntalaki muodosti tärkeän virstanpylvään. Kuntalain perusidea oli se, että laki on kunnallishallinnon peruslaki ja ettei erityislainsäädännöllä enää tarpeettomasti puututtaisi kunnan hallinnon ja toiminnan järjestämiseen.

Hallitus antoi syksyllä 2014 eduskunnalle esityksen uudeksi kuntalaiksi (HE 268/2014 vp), jonka eduskunta hyväksyi 13.3.2015. Uusi kuntalaki tulee voimaan 1.5.2015. Osaa lain säännöksistä sovelletaan kuitenkin vasta seuraavan valtuustokauden alusta 1.6.2017.

Sen sijaan eduskunta ei hyväksynyt perustuslaillisten ongelmien vuoksi hallituksen joulukuussa 2014 antamaa esitystä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (HE 324/2014 vp). Ehdotetulla lailla olisi uudistettu kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä, tuottamista, hallintoa, suunnittelua, rahoitusta ja valvontaa koskevat säännökset. Uudistuksella olisi koottu useille eri kunnallisille organisaatioille kuuluvien sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu viidelle sosiaali- ja terveysalueelle, jotka olisivat oikeudelliselta muodoltaan kuntayhtymiä. Jokaisen kunnan olisi ollut kuuluttava johonkin näistä ns. SOTE-alueista. Kyseiset kuntayhtymät eivät olisi itse tuottaneet palveluja, vaan niistä olisivat päättäneet palvelujen tuottamisvastuussa olevat erilliset kuntayhtymät.

Myös muissa Pohjoismaissa kunnallishallinnolla on vahva asema. Näiden maiden järjestelmä poikkeaa Suomen kunnallishallinnosta siinä, että näissä maissa – Islantia lukuun ottamatta – on myös toiminnassa maakuntahallinto. Pohjoismaista Suomi on ainoa maa, jossa kuntayhtymä järjestää erikoissairaanhoidon. Norjassa sairaaloista huolehtii valtio, kun taas Ruotsissa ja Tanskassa järjestämisvastuussa ovat maakunnat.