Oikeustiede:hallituksen nimittäminen/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Hallitusmuodon alkuperäinen järjestelmä. Alkuperäisessä muodossaan vuoden 1919 hallitusmuoto ei säätänyt hallituksen nimittämismenettelyn yksityiskohdista. Hallitusmuodon 36 §:n nojalla nimittämisvalta kuului tasavallan presidentille, ja ministereille säädettiin henkilöön liittyviä määreitä: valtioneuvoston jäseniksi tasavallan presidentti kutsui "rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja" syntyperäisiä Suomen kansalaisia. Lisäksi säädettiin niin ikään vuoden 2000 perustuslakia vastaavalla tavalla, että valtioneuvoston jäsenten tulee "nauttia eduskunnan luottamusta". Viimeksi mainitulla lyhyellä luonnehdinnalla Suomessa toteutettiin parlamentarismi. Säännös oli monessa suhteessa avoin ja tulkinnanvarainen. Se ei säätänyt yksityiskohtaisesti siitä, mitä eduskunnan luottamuksella tarkoitetaan. Säännös jätti avoimeksi itse nimittämismenettelyn sekä sen, millä tavoin valtioneuvosto vapautetaan tehtävästään ja korvataan uudella. Nämä seikat jäivät oikeuskäytännön ja tulkintojen varaan.

Varsin pian hallitusmuodon voimaantulon jälkeen vakiintui joukko menettelytapoja ja tulkintoja, jotka saavuttivat lähes tavanomaisoikeudellisen valtiosääntönormin sitovuuden. Presidentin ja eduskunnan vuorovaikutussuhteen sekä parlamentarismin huomioon ottamiseksi vakiintui menettelymuotoja (muun muassa ns. presidentin kierros), ja eduskunnan luottamusvaatimuksen suhteen omaksuttiin presumptioteoria: hallitusmuodossa valtioneuvoston jäsenen kelpoisuusvaatimuksen yhteydessä lausuttu edellytys eduskunnan luottamuksesta asetetaan oletukseksi: ministerin nauttiman luottamuksen olemassaoloa ei eduskunnan päätöksin tarkisteta ennen uuden valtioneuvoston nimittämistä, vaan edellytetään, että kaikilla nimitettävillä valtioneuvoston jäsenillä on tämä luottamus. Oletus on voimassa siihen saakka, kunnes luottamuksen puuttuminen todetaan nimenomaisella eduskunnan päätöksellä (ensi kerran asiasta äänestetään päätettäessä hallituksen ohjelman sisältävästä tiedonannosta). Valtioneuvoston jäseniltä edellytettyä rehellisyyttä ja taitavuutta ei erikseen mitata tai arvioida.

Hallitusvaihdoksen laillisuuden varmistaminen. Valtiosääntöjen historiassa kysymys siitä, kuinka perustuslain mukainen hallitusvaihdos suoritetaan, on muodostanut merkittävän ongelman: varmistetaanko hallitusvaihdon lainmukaisuus eroavan ministeristön, uuden ministeristön vai jonkin ulkopuolisen tahon toimesta. Oli kokemuksia siitä, että erinäisissä vallankumouksellisissa murrosvaiheissa esiintyi taipumusta pyrkiä hallituksenvaihdoksiin lainvastaisin menetelmin.

Suomen Hallitusmuodossa tämä ongelma ratkaistiin siten, että valtioneuvoston vaihdoksen lainmukaisuutta valvoi virkamies, joka varmensi tasavallan presidentin päätöksen vanhan valtioneuvoston erosta sekä uuden hallituksen nimittämisestä. Oikeuskanslerin tai apulaisoikeuskanslerin on oltava saapuvilla siinä eroavan valtioneuvoston viimeisessä istunnossa, jossa uusi valtioneuvosto nimitetään. Samalla toteutuu valtioneuvoston toiminnan jatkuvuus. Valtiosäännön mukaan maassa tulee kaikissa oloissa olla toimintakykyinen valtioneuvosto.

Vuoden 2000 perustuslain järjestelmä. Hallituksen nimittämisjärjestelmän alkuvaihe pääministeriäänestykseen päättyen toteutetaan eduskunnan johdolla. Kaikkien eduskuntaryhmien kesken käytyjen neuvottelujen keskeiseksi menettelytavaksi on muodostunut hallitusneuvottelijan l. neuvottelujen vetäjän muotoilema kirjallisen kysely puolueille ja eduskuntaryhmille erinäisistä ajankohtaisista ja keskeisistä yhteiskuntapoliittisista seikoista sekä halukkuudesta hallituspuolueiksi. Vastaukset saatuaan neuvottelija tekee päätelmänsä ja neuvotteluja jatketaan neuvottelijan päättämien puolueiden ja eduskuntaryhmien keskeisinä. Neuvottelut käydään eduskunnan ulkopuolella. Niissä keskeisenä on hallituskoalition lisäksi pääministeriin ja valtioneuvoston muihin jäseniin liittyvät henkilö- ja tehtäväkysymykset sekä hallitusohjelman muotoilu. Kun neuvottelut on saatu myönteiseen päätökseen, eduskunnan puhemies ilmoittaa sovitun henkilön nimen tasavallan presidentille, joka puolestaan virallistaa pääministeriehdokkaan ilmoituksella eduskunnalle.

Pääministeriehdokkaasta äänestetään enintään kolme kertaa. Jos joku saa eduskunnassa toimitetussa avoimessa äänestyksessä enemmän kuin puolet annetuista äänistä, hän tulee valituksi pääministeriksi. Jos näin ei käy, asetetaan samassa järjestyksessä uusi pääministeriehdokas. Jollei uusikaan ehdokas saa yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan avoimena äänestyksenä kolmannen kerran pääministerin vaali, ja tällöin valituksi tulee eniten ääniä saanut henkilö. Tämä mahdollistaa vähemmistöhallitukset, sillä sääntely ei tässä vaiheessa edellytä yli puolta annetuista äänistä.

Kirjoittaja: Ilkka Saraviita