Oikeustiede:eduskunnan hajottaminen/laajempi kuvaus

    Tieteen termipankista

    Palaa takaisin käsitesivulle

    Hajotussäännöstö on peräisin Isosta-Britanniasta. Alkujaan parlamentti kutsuttiin koolle käsittelemään tiettyä konkreettista asiaa, ja mikäli hallitsija joutui ristiriitaan parlamentin kanssa, hän yksinkertaisesti lopetti parlamentin toiminnan ennen kuin kaikki asiat oli käsitelty loppuun. Vähitellen kehittyi sääntö, jonka mukaan monarkki saattoi kutsua samat edustajat useaan kertaan parlamentin kokoukseen. Jos sen sijaan käytettiin lopullisen hajotuksen sisältävää menettelymuotoa (dissolution), samat edustajat eivät voineet enää kokoontua parlamenttina. Seuraavaa parlamentin kokoontumista varten oli suoritettava uudet vaalit.

    Ranskan vallankumouksen jälkeinen kehitys toi hajotusinstituution Manner-Euroopan valtiosääntöihin. Valtiovallan kolmijako-opilla oli keskeinen vaikutus hajotusinstituution sisällyttämiseen uusiin valtiosääntöihin. Alkuvaiheessa rousseaulaisen kansansuvereniteettiajattelutavan mukaisesti hajotusvalta tahdottiin kokonaan torjua, koska sen katsottiin kohdistuvan kansansuvereniteettia ja sen toteuttajaa, parlamenttia, vastaan. Merkittävin tämän kehitysvaiheen yhä voimassa olevista valtiosäännöistä on Yhdysvaltojen valtiosääntö, joka ei tunne mahdollisuutta määrätä ennenaikaisia vaaleja.

    Ranskassa alkoi 1700-luvun loppupuolelta alkaen kehittyä ajatus, jonka mukaan parlamentin hillikkeettömälle vallankäytölle tulee asettaa rajoituksia mm. hajotustoimivallan muodossa. Benjamin Constant kehitti Montesquieun vallanjakoteoriaa päätyen toteamukseen, joka suunnattiin parlamentin ylivaltaa vastaan: parlamenttivallan vastapainona ja rajoittajana tulee valtionpäämiehellä olla sekä tehokas veto-oikeus (oikeus estää parlamentin lainsäädäntöpäätöksen voimaantulo) että oikeus parlamentin hajotukseen. Kun hajotuspäätös tuo mukanaan vaalit, se ei kohdistu kansalaisten oikeuksia vastaan.

    Hajotusvalta eli valta määrätä ennenaikaiset eduskuntavaalit säädettiin vuoden 1919 hallitusmuodossa tasavallan presidentille valtaoikeudeksi eduskuntaa vastaan. Syynä tähän olivat sisällissodan kokemukset ja monarkistien pyrkimys säätää kuningasvaltainen valtiosääntö, jossa monarkilla olisi vahva valta asema eduskunnan päätösvallan käytön hillitsemiseksi.

    Parlamentarismin vakiintuessa uusiin valtiosääntöihin pyrittiin hajotusvallasta kehittämään demokratian väline: kun lainsäädäntövaltaa käyttävä parlamentti joutui ristiriitaan toimeenpanovallan käyttäjän (hallituksen tai valtionpäämiehen) kanssa, parlamentin hajotuksen katsottiin siirtävän ristiriidan ratkaisemisen suoraan kansalaisten suoritettavaksi: äänestämällä vaaleissa joko parlamentin tai hallituksen linjaa tukevia ehdokkaita kansalaisten katsottiin ratkaisevan vaalin tuloksen myötä kiistakysymyksen.

    Vuonna 1991 voimaan tulleen hallitusmuodon muutoksen johdosta hajotuspäätöksen tekemiseen liitettiin mukaan pääministeri. Hallitusmuodon 27 §:n ja PeL 26 §:n mukaan presidentti voi pääministerin perustellusta aloitteesta ja eduskunnan eri ryhmiä kuultuaan sekä eduskunnan ollessa koolla hajottaa eduskunnan määräämällä toimitettaviksi uudet vaalit. Vaalimääräyksen antaminen on eduskunnan aseman korostamiseksi ja vahvistamiseksi sekä parlamentarismin hengessä sidottu pääministerin aloitteeseen sekä eduskuntaryhmien kuulemiseen ja eduskunnan koollaoloon - vaalimääräystä ei voida antaa esim. eduskunnan ollessa hajaantuneena (istuntotauot mm. kesäkuukausina).

    Hajotuspäätöksen eli vaalimääräyksen antamisen oikeudellisena edellytyksenä on pääministerin vapaamuotoisesti mutta perustellen tekemä aloite. Toisaalta tällainen aloite ei velvoita presidenttiä antamaan määräystä ennenaikaisista vaaleista. Lopullinen päätösvalta on presidentillä, joka voi passiivisuudella tai nimenomaisin päätöksin torjua ennenaikaisten vaalien järjestämisen. Eduskuntaryhmien kannanotoilla ei ole pääministerin eikä presidentin päätöksentekoa oikeudellisesti sitovaa vaikutusta.

    Hajottamistoimivallan ajateltiin olevan merkittävä tasavallan presidentin valtaoikeus: hajotusuhan olemassaolon uskottiin olevan sellainen tekijä, joka taivuttaisi eduskunnan tukemaan hallituksen politiikkaa. Ennenaikaiset vaalit aiheuttavat puolueille vaalikuluja, ja vaaleissa kansanedustaja voi menettää paikkansa.

    Useimmiten hajotusvaltaa on käytetty erityyppisten parlamentarismin häiriöiden poistamiseksi (mm. siksi, että eduskunnan enemmistön luottamuksen varassa toimivan valtioneuvoston nimittäminen on osoittautunut mahdottomaksi). Tällainen parlamentarismin umpikujatilanne on pyritty laukaisemaan ennenaikaisilla vaaleilla.

    Kirjoittaja: Ilkka Saraviita