Oikeustiede:yleiskäyttöoikeudet/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Yleiskäyttö- ja jokamiehenoikeuksia voidaan luonnehtia yleisperusteisiksi toisen alueen käyttövaltuuksiksi, joille on tunnusomaista, että käyttövalta ei perustu omistusoikeuteen tai erityisiin oikeuksiin. Käyttövaltuudet kuuluvat kaikille ja niiden piiriä rajaa lähinnä käytön haitattomuus. Esimerkiksi alueen omistajan viljelyksille ei saa aiheuttaa luonnossa liikuttaessa vahinkoa. Haitattomuusvaatimus tarkoittaa tapaoikeuden valossa myös, että jokamiehenoikeuksien käytön on oltava luonteeltaan tilapäistä ja muutoinkin kohtuullista alueen omistajan kannalta. Jos tilapäinen toiminta muuttuu pysyväksi, säännönmukaisesti toistuvaksi tai laajasti organisoiduksi toiminnaksi, voi tapauskohtaisesti arvioituna seurata, ettei kyse ole enää omistajan tai haltijan kannalta haitattomasta alueen käytöstä eikä siten yleiskäyttö- l. jokamiehenoikeuksista. Tällöin toimintaan tarvitaan alueen omistajan tai muun oikeuden haltijan suostumus. Sellaista lupaa vaativaa toimintaa on esimerkiksi säännönmukaisten kalastusretkien (KKO 2006:70) tai kalastus- ja suunnistuskilpailuiden järjestäminen.

Yleiskäyttö- ja jokamiehenoikeudet ovat yleensä väistyviä alueen käyttövaltuuksia erityisperusteisiin käyttöoikeuksiin verrattuna. Erityinen käyttöoikeus pohjautuu usein luovutuksen kautta alueen omistukseen tai hallintaan. Näin ei kuitenkaan aina ole, sillä erityinen käyttöoikeus on voinut syntyä esimerkiksi ylimuistoisella nautinnalla kalastuspaikkaan. Kysymys yleisperusteisessa käyttövaltuudessa ei ole siis esimerkiksi jokamiehenoikeuteen perustuvan liikkujan subjektiiviseen käyttöoikeuteen verrattavasta määräysvallasta, vaan ainoastaan siitä, että alueen omistajan tai haltijan kieltovaltaa kavennetaan. Jokamiehenkäytölle on ominaista, että se voi olosuhteiden muuttuessa heikentyä ja kadotakin.

Jokamiehenoikeudella tarkoitetaan yleensä liikkumista jalan, hiihtäen, polkupyörällä tai muulla niihin verrattavalla tavalla toisen alueella pihapiirin ulkopuolella. Jokamiehenoikeutena on sallittua myös tilapäinen yhden tai kahden yön leiriytyminen. Avotulta ei sen sijaan saa pelastuslain (379/2011) 6.2 §:n mukaan tehdä toisen maalle ilman maanomistajan lupaa. Tämän perusteella on katsottu, että jääpeitteisellä vesialueella voi sytyttää tulen. Poikkeuksen kiellosta maa-alueilla muodostaa vain rikoslain (39/1889) 4 luvun 5 §:n mukainen pakkotila. Pakkotilalla tarkoitetaan tässä yhteydessä lähinnä hengen tai terveyden suojelemista esimerkiksi silloin, kun on tarpeen pitää jäihin pudonnutta lämpimänä.

Jokamiehenoikeuteen kuuluu myös luonnonvaraisten kukkien, marjojen ja sienten poimiminen. Rajan luonnontuotteiden keräämiselle asettaa ensinnäkin rikoslain (39/1889) 28 luku 14 § niin, että esimerkiksi pähkinöitä tai kuivia oksia ei saa kerätä suoraan puusta ilman alueen omistajan suostumusta. Toiseksi kasvit (ja sienet) saattavat olla luonnonsuojeluperustein rauhoitettuja, jolloin niitä ei saa poimia.

Vesien yleiskäyttö tarkoittaa yleensä jokamiehenoikeuksiin rinnastuvaa virkistyskäyttöä, joka on sallittu toisen omistamalla vesialueella ilman erityistä lupaa tai suostumusta. Pieneen yleiskäyttöön kuuluvat muun ohella uiminen ja peseytyminen vesistössä, suureen yleiskäyttöön puolestaan esimerkiksi vesistössä liikkuminen. Yleiskäytöstä ei tarvitse maksaa vesialueen omistajalle korvausta, mutta toisaalta yleiskäytön estyminen ei tavallisesti synnytä puhevaltaa lupamenettelyissä tai mahdollisuutta esittää korvausvaadetta.

Yleiskalastusoikeus koskee paitsi valtion yleisiä vesialueita myös niiden ulkopuolisia vesialueiden omistajien alueita, kun harjoitetaan esimerkiksi onkimista ja pilkkimistä tai yhdellä vavalla, kelalla ja vieheellä viehekalastusta. Kalastusta ei saa harjoittaa niin, että vesialueen omistajan, vuokramiehen tai sanotulla alueella kalastusta ammattimaisesti harjoittavan mahdollisuus kalastusoikeutensa hyväksikäyttämiseen kohtuuttomasti vaikeutuu. Omistaja voikin kalastuslaissa (286/1982, 11 §) mainitulla hyväksyttävällä perusteella, esimerkiksi kotirauhan rikkomisen vuoksi (KHO 2002:23), vaatia suljettavaksi pois alueeltaan yleisperusteisen yleiskalastusoikeuden.

Yleiskalastusoikeutta voidaan jaotella hienovaraisemmin niin, että vain jokaisen oikeus kalastaa tietyllä kalastuslaissa tarkoitetulla välineellä kuuluu siihen yleisperusteiseen (varsinaiseen) yleiskalastusoikeuteen, jonka vertailukohtana voidaan pitää vesioikeudellista yleiskäyttöä tai jokamiehenoikeuksia. Sen sijaan esimerkiksi kolttien ja saamelaisten alkuperäiskansaoikeudet, Suomen vakinaisesti asuvan ETA-alueen kansalaisuus, Pohjoismaiden kansalaisuus, kunnan tai kylän jäsenyys ovat sellaisia erityisiä perusteita (rajoitteita) yleiskalastusoikeudelle, että niiden haltijat voivat joissakin tilanteissa saada myös yleisperusteista yleiskalastusoikeutta vahvempaa suojaa. Voidaankin todeta, että esimerkiksi saamelaisilla, koltat mukaan lukien, on kotiseutualueellaan erityisperusteinen, perinteiseen kulttuuriin perustuva, yleiskalastusoikeus, joka on myös omaisuuden suojan piirissä. Näissä tapauksissa kyse on erityisperusteisesta toisen alueen käyttövaltuudesta. Vastaavanlaisiin erityisperusteisiin yleiskäyttövaltuuksiin sisältyy myös esimerkiksi Suomessa pysyvästi asuvan tai kunnan asukkaan oikeus metsästää yleisellä vesialueella ja talousvyöhykkeellä (metsästyslaki 1068/2004, 7 §). Yleisten kalastus- ja metsästysoikeuksien käyttöä rajoitetaan eri tavoin lainsäädännössä ja niiden käyttöön voi liittyä erilaisia maksuja.

Yleiskäyttöoikeuteen on toisinaan rinnastettu myös kaivosmineraalien etsintätyö. Kaivoslain (621/2011) 7.1 §:n mukaan jokaisella on toisenkin alueella oikeus kaivosmineraalien löytämiseksi tehdä geologisia mittauksia ja havaintoja sekä ottaa vähäisiä näytteitä, jos toimenpiteistä ei aiheudu vahinkoa eikä vähäistä suurempaa haittaa tai häiriötä. Etsintätyöstä on tehtävä ilmoitus kiinteistön omistajalle ja haltijalle.

Kirjoittaja: Kai T. Kokko