Kasvatustieteet:toimintakulttuuri
toimintakulttuuri
toimintakulttuuri |
Määritelmä
Toimintakulttuuri tarkoittaa sitä kollektiivista ajattelun ja käytäntöjen kokonaisuutta, elämäntapaa sekä maailman hahmottamisen tapaa, joka on kullekin yhteisölle tiettynä ajankohtana ominainen (Alasuutari, 1999).
Selite
Toimintakulttuuri ilmenee kontekstisidonnaisina yhteisön henkisinä, aineellisina ja sosiaalisina käytäntöinä (Knuuttila, 1994). Toimintakulttuuriin sisältyvät muun muassa yhteisön arvot, uskomukset, käsitykset, odotukset, normit, säännöt, roolit ja menettelytavat, jotka usein ovat epävirallisia. Toimintakulttuuri ohjaa tiedostetusti ja tiedostamatta esimerkiksi kasvatustoimintaa, oppilaita ja opettajia koulukontekstissa (Ojala, 2000). Toimintakulttuuri siis mahdollistaa yrittäjyyskasvatusta tukevan ympäristön ja siksi sen tulisi vastata yrittäjyyskasvatuksen tavoitteisiin. Toimintakulttuuri onkin dynaaminen ja se voi muuttua ja siihen voidaan vaikuttaa (Knuuttila, 1994). Siksi toimintakulttuuri tiedostamalla ja siihen huomiota kiinnittämällä voidaan vaikuttaa myös oppimiseen ja esimerkiksi yrittäjyysasenteisiin.
Toimintakulttuuri on saanut huomiota opetuksen tutkimuksessa sekä myös yrittäjyyskasvatuksen tutkimuksessa, jossa kuitenkin useammin puhutaan yrittäjyyskulttuurista (ks. yrittäjyyskulttuuri). Erityisesti on keskusteltu siitä, minkälainen toimintakulttuurin tulisi olla ja minkälaisia vaikutuksia sillä on.
Toimintakulttuuri on saanut huomiota opetuksen tutkimuksessa sekä myös yrittäjyyskasvatuksen tutkimuksessa, jossa kuitenkin useammin puhutaan yrittäjyyskulttuurista (ks. yrittäjyyskulttuuri). Erityisesti on keskusteltu siitä, minkälainen toimintakulttuurin tulisi olla ja minkälaisia vaikutuksia sillä on.
Erikieliset vastineet
operational culture | englanti (English) |
Käytetyt lähteet
YVI-sanakirja, AlasuutariP1999, KnuuttilaS1994, OjalaM2000
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Kasvatustieteet:toimintakulttuuri. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kasvatustieteet:toimintakulttuuri.)