Kasvatustieteet:mallioppiminen

Tieteen termipankista

mallioppiminen

mallioppiminen
Määritelmä Mallioppiminen tarkoittaa oppimista, joka perustuu jäljittelyyn tai esimerkin noudattamiseen (Hirsjärvi, 1983).
Selite Mallioppiminen on tärkeää lapsen ja nuoren kehitykselle. Suuri osa käyttäytymisestä opitaan juuri mallioppisen kautta. Mallioppimisessa henkilö tarkastelee, havainnoi, tekee päätelmiä ja arvioi toisten käyttäytymistä sekä jäljittelee hyvänä kokemaansa käyttäytymistä ja toimintatapoja. Mallioppimiseen kuuluu vahva samaistuminen myönteisesti koettuihin aikuisiin sekä toimiin. Sosiaalinen vuorovaikutus ja sosiaaliset toimintaympäristöt ovat mallioppimisessa keskeisessä roolissa. Lisäksi oleellista ovat oppijan psykologiset ja kognitiiviset prosessit. (Bandura, 1997)
Mallioppinen perustuu Albert Banduran (esimerkiksi 1997) ajatuksille siitä, että ihminen oppii havainnoimalla ja jäljittelemällä muita. Erityisesti mallioppiminen on saanut huomiota lasten käyttäytymistä ja oppimista tutkittaessa. Kasvatustieteen alalla mallioppimisen tarkasteleminen onkin ollut suosittua. Yrittäjyyskasvatuksessa aihetta ei vielä ole käsitelty samassa määrin.

Erikieliset vastineet

modellingenglanti (English)
social learningenglanti (English)

Käytetyt lähteet

YVI-sanakirja, BanduraA1997, HirsjärviS1983

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Kasvatustieteet:mallioppiminen. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kasvatustieteet:mallioppiminen.)