Kasvatustieteet:työelämään tutustuminen
työelämään tutustuminen | TET
työelämään tutustuminen | |||
TET |
Määritelmä
Työelämään tutustuminen tarkoittaa muutaman viikon jaksoa, jolloin oppilaat tutustuvat yrityksissä käytännön työtehtäviin ja muuhun työelämään. Työelämään tutustuminen tapahtuu ainakin peruskoulun yläluokilla. (Seikkula-Leino, 2007)
Selite
Työelämään tutustuminen tukee sekä koulutusta että ammatinvalintaa, sillä työelämään tutustumisjaksoissa oppilailla on konkreettinen mahdollisuus tutustua liiketoimintaan ja yrittäjyyteen sekä niiden vaatimuksiin ja ominaispiirteisiin. Monille oppilaille TET on ensimmäinen kokemus työelämästä. TETissä mahdollistuu myös esimerkiksi tärkeiden verkostojen (ks. verkosto) muodostaminen. Oppimisjakson ohella on merkittävää, että oppilaat reflektoivat tietojaan ja kokemuksiaan. Myös opettajien kokemukset liike-elämästä, yrityksistä ja yrittäjyydestä vahvistavat positiivista asennoitumista yrittäjyyteen ja yrittäjyyskasvatuksen toteuttamiseen. Siksi onkin esitetty, että olisi tärkeää suunnitella oppilaiden työharjoittelun yhteydessä opettajien tutustuttamista yrityksiin ja niiden toimintaan (ns. ope-TET). Tällöin koko oppimisorganisaatio kehittäisi tietojaan ja toimintatapojaan yrittäjämäiseksi. (Seikkula-Leino, 2007)
Työelämään tutustuminen on varsin suomalainen käsite. Työelämään tutustuminen esiintyy kansainvälisissä tutkimuksissa lähinnä työharjoitteluna (practical training). Harjoitteleminen nähdään oppilaskeskeisenä ja käytännönläheisenä tapana oppia (Harkema & Schout, 2008), jossa hyödynnetään perinteisistä eroavia oppimisympäristöjä (ks. oppimisympäristö) (Henry & Treanor, 2010). Tutkimuksissa on käsitelty esimerkiksi harjoittelun vaikutuksia ja merkitystä yrittäjyystietouden kasvattajana. Pääasiassa harjoittelua koskevat tutkimukset ovat keskittyneet kuitenkin erityisiin yrittäjyyskursseihin ja -ohjelmiin. (Henry et al., 2005)

Erikieliset vastineet
work practice program | englanti (English) | |
practical training | englanti (English) |
Käytetyt lähteet
YVI-sanakirja, HarkemaM&SchoutH2008, HenryC&HillF&LeitchC2005, HenryC&TreanorL2010, Seikkula-LeinoJ2007
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Kasvatustieteet:työelämään tutustuminen. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kasvatustieteet:työelämään tutustuminen.)