sumu (sääilmiö)


sumu (sääilmiö)

Selite Meteorologinen näkyvyys on ilman läpinäkyvyyden mitta, johon eivät vaikuta pimeys tai horisontin peittävät esteet. Näkyvyys kuivassa puhtaassa ilmassa voi olla 50--70 km, joskus jopa 100 km. Sitä pienentävät sateet, sumu, utu, pöly, savu ja näiden yhdistelmät. Näkyvyyden käsite on melko absurdi, sillä sen pitäisi kuvata ilman läpinäkyvyyttä maassa seisovan ihmisen silmän korkeudella, missä maastoesteet ja ainakin maapallon kaarevuus käytännössä kuitenkin estävät kymmenien kilometrien päähän näkemisen. Kuinka hyvin joku kohde näkyy, on myös vaikea mitata.

Ohjekirjan mukaan kohteen on oltava tunnistettavissa ja nyrkkisääntönä voi sanoa, että jos näkyvyyden rajamailla on auto, siitä pitää pystyä sanomaan, onko se musta vai valkoinen. Lisäksi näkyvyysmerkkinä toimivan kohteen on oltava riittävän iso: jos 20 kilometrin päässä oleva lipputangon nuppi ei näy, kyse on ihmissilmän riittämättömästä erotuskyvystä.

Auer tarkoittaa ruskeankellertävää sameutta, joka johtuu kuivista hiukkasista ilmassa. Suomessa auerta aiheuttavat tyypillisesti kaakkoisvirtauksen tuoma Venäjän arojen pöly, metsäpalot lähialueilla, kyntämisen nostattama kotimainen pöly tai lounaisvirtauksen tuomat keskieurooppalaiset hiukkaset, joskus jopa Saharan hiekka.

Utu ja sumu ovat ilmauksia pienille ilmassa leijuville vesipisaroille. On sovittu, että ilmiötä kutsutaan sumuksi, jos näkyvyys on alle kilometrin, ja uduksi, jos näkyvyys on 1-10 kilometriä. Pintasumu on etenkin kesäöiden ilmiö, sumualue, jonka korkeus on vain muutamia metrejä.

Sumua syntyy, kun ilman lämpötila laskee kastepisteeseen tai ilman kosteus nousee ja saavuttaa kyllästystilan. Kastepiste voidaan saavuttaa eri tavoilla, ja sen mukaan puhutaan säteily-, advektio-, haihtumis- tai sekoitussumusta. Todellisissa säätilanteissa sumun muodostumiseen ja säilymiseen vaikuttaa monesti useampi kuin yksi näistä tekijöistä.

Säteilysumu syntyy, kun maanpinta jäähtyy ulossäteilyn seurauksena ja jäähdyttää sitten myös yläpuolisen ilman. Säteilysumuja syntyy etenkin syysöinä selkeällä säällä, kun tuuli on heikkoa. Näkyvyys säteilysumussa on yleensä 100-300 metriä. Säteilysumua muodostuu vain maa-alueiden ylle, mutta heikko tuuli (1-3 m/s) voi kuljettaa sitä vesistöjen päälle. Kun tuulen nopeus on vähintään 4-5 m/s, säteilysumua ei voi syntyä, ja aiemmin syntynyt sumu joko hälvenee tai nousee sumupilveksi.

Advektiosumu syntyy kun lämmintä ja kosteaa ilmaa virtaa kylmän, märän alustan yli. Näin tapahtuu etenkin merellä ja rannikolla huhti-kesäkuussa ja syys-marraskuussa. Tästä syystä advektiosumua sanotaan usein merisumuksi.

Advektiosumun syntymiselle otollisin tuulen nopeus on 3-7 m/s. Advektiosumu saapuu usein havaintopaikalle tiheänä ja korkeana muurina. Näkyvyys on monesti alle 50 metriä ja sumun ollessa oikein paksu (noin 500 metriä) siitä sataa tihkusadetta. Suotuisassa säätilanteessa syksyllä tai keväällä advektiosumu kestää päiväkausia ja voi kattaa puolet Suomesta.

Sekoitussumu syntyy, kun kylmää ilmaa sekoittuu kosteaan ilmaan. Sekoitussumuja syntyy tyypillisesti järvillä ja merenlahdilla kesä- ja syysöinä. Sumu kehittyy, kun selkeänä, tyynenä yönä lähes kastepisteeseen jäähtynyt ilma valuu maaston alaviin painanteisiin. Notkossa olevan vesistön yläpuolella ilma on lämpimämpää mutta kosteampaa kuin maa-alueiden ilma. Maa- ja vesialueiden yläpuolisen ilman sekoittuessa keskenään saavutetaan kastepiste ja vesistön päälle syntyy paikallinen sumualue. Kun kostealla hellesäällä avaa pakastelokeron, siitä valuva kylmä ilma saa aikaan pienen sekoitussumun.

Haihtumissumu syntyy, kun lämmin vesi haihtuu kylmään ilmaan esimerkiksi silloin, kun avoimen meren päälle virtaa kylmää ilmaa. Tällä tavoin syntyvää sumua kutsutaan merisavuksi. Jotta merisavua voisi syntyä, täytyy sulalle merelle virtaavan ilman olla kylmempää kuin noin -15 astetta. Lisäksi vedenpinnan yläpuolella täytyy olla lämpötilainversio, joka estää vesihöyryn sekoittumisen paksuun ilmakerrokseen. Suomen rannikolla merisavua havaitaan tyypillisesti marras-tammikuussa. Kuten advektiosumussakin, näkyvyys voi merisavussa olla erittäin huono, jopa alle 50 m. Muita haihtumissumutilanteita ovat lämpimän rintaman sateesta haihtuvan veden tiivistyminen rintamasumuksi ja kesällä metsän "höyryäminen" sateen jälkeen.

Tyypillinen useiden syiden yhteisvaikutus on lumensulamissumujen syntyminen helmi--huhtikuussa. Jos lumi sulaa Auringon lämmittäessä maata, sulamisvedestä haihtunut vesihöyry sekoittuu paksuun ilmakerrokseen turbulenssin ja konvektion takia eikä sumua synny. Jos sulamisen sen sijaan aiheuttaa lumen päälle satava vesi tai advektion tuoma lämmin ilma, voi sateen lakattua tai advektion heikennyttyä ulossäteily jäähdyttää pintaa sen verran, että syntyy pintainversio. Inversiotilanteessa sekoittuminen on hyvin heikkoa, jolloin haihtunut vesihöyry jää loukkuun, ja ilman edelleen jäähtyessä tiivistyy sumuksi.

Ensiarvauksella voisi olettaa lumisen maan jäähdyttävän tehokkaasti ilmaa ja lisäävän sumuja. Todellisuudessa lumipeite vähentää sumuja. Kun pakkasilma jäähtyy, saavutetaan kyllästystila jääpinnan suhteen jo ennen kuin kyllästystila vesipinnan suhteen. Ilman vesihöyryä alkaa härmistyä jääkiteiksi lumen pinnalle, eikä sumupisaroita synny. Tästä syystä sumut ovat harvinaisia lämpötilan ollessa -2°C:n ja -15°C:n välillä. Vasta kovalla pakkasella säteilysumut yleistyvät uudelleen. Silloin ne eivät olekaan muodostuneet vesipisaroista vaan pienistä jääkiteistä - samanlaisista kuin untuva- ja palleropilvet. Tällaista sumua sanotaan jääsumuksi.

Erikieliset vastineet

fog	englanti (English)
mist	englanti (English)

Käytetyt lähteet

Zubenelgenubi

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.11.2024: Tähtitiede:sumu (sääilmiö). (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Tähtitiede:sumu (sääilmiö).)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →