Esittävät taiteet:happening

Tieteen termipankista

happening

happening
Määritelmä spontaani tai improvisoitu näytelmällinen esitys, joka yleensä edellyttää myös yleisön osallistumista esityksen toteuttamiseen
Selite

Sanaa happening tässä merkityksessä ensimmäisenä 1950-luvun lopulla käyttänyt amerikkalainen Allan Kaprow sai virikkeitä säveltäjä John Cagen teoriasta, joka käsittelee sattuman merkitystä taiteellisessa luomisessa. Happening voidaan oikeastaan esittää vain kertaalleen, koska esityksen luonne muuttuu ratkaisevasti aina kulloisenkin paikan ja yleisön mukaan. Happeningit eivät ole sidottuja tiettyyn paikkaan; niitä on järjestetty esim. kaduilla ja toreilla. Happeningiin on usein sisällytetty audiovisuaalisia tehokeinoja, musiikkia, tanssia, elokuvaa, valoja, hälyääniä, hajuefektejä ja muita voimakkaita ärsykkeitä. Happeningissä on aineksia tai muistumia kokonaistaideteoksen ideasta sekä avantgardeliikkeiden pyrkimyksestä murtaa taiteen ja muun elämän välinen ero.


Ensimmäiset happeningit toteutettiin 1950-luvulla Black Mountain Collegessa Pohjois-Carolinassa; varhaisia happeningesityksiä järjesti myös itävaltalainen Wiener Gruppe. 1960-luvulla happening liittyi usein ympäristö- ja poptaiteeseen; maineikas on Andy Warholin yhdessä Velvet Underground -yhtyeen ja laulajatar Nicon kanssa 1966 järjestämä multimediashow "Exploding Plastic Inevitable". Suomen ensimmäinen happening järjestettiin 1963 yhdysvaltalaisten Kenneth Deweyn ja Terry Rileyn organisoidessa säveltäjä Otto Donnerin kanssa tapahtuman "Street Piece Helsinki". Samoihin aikoihin Markku Lahtela kirjoitti teatteria varten happeninghenkisiä tekstikollaaseja (esim. Moraliteetti kuolemasta kasalle näyttelijöitä, 1963). 1970-luvun loppuun mennessä happening hiipui taidemuotona, mutta se vaikutti suuresti performanssitaiteen kehittymiseen 1980-luvulla.
Lisätiedot Englannin happening=tapahtuma

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

HosiaisluomaY2003

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Esittävät taiteet:happening. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Esittävät taiteet:happening.)