Esittävät taiteet:sivuteksti

Tieteen termipankista

sivuteksti

sivuteksti
Määritelmä näyttämöohjeet, muu kuin näytelmän pääteksti
Selite Pää- ja sivuteksti ovat puolalaisen filosofin, Roman Ingardenin, käsitteitä. Sivuteksti tuo tietoa kirjailijalta ohjaajalle ja säätelee esitystä. Monissa näytelmissä ei kuitenkaan ole lainkaan sivutekstiä, ja käsitettä on laajennettu niin, että siihen kuuluu näytelmätekstissä kaikki se mitä henkilöhahmot eivät puhu, esimerkiksi heidän nimensä. Sivutekstistä on myös käytetty alun perin antiikin Kreikan käsitettä didaskalia. Pää- ja sivutekstien luonne sekä määrä ovat vaihdelleet eri aikoina, ja esimerkiksi Hamletissa ei ole sivutekstiä juuri lainkaan, mutta puhutusta tekstistä voidaan päätellä implisiittisiä näyttämöohjeita. Ibsenin näytelmissä taas näyttämökuvaa, pukuja ja hahmojen ulkonäköä kuvataan yksityiskohtaisesti, mikä kertoo, että näytelmät on suunnattu myös lukevalle yleisölle. Tämä liittyy uusiin lukutottumuksiin sekä epiikan ja draaman välisten rajojen poistumiseen.

Erikieliset vastineet

secondary textenglanti (English)
Nebentextsaksa (Deutsch)

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

BalmeC2015

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Esittävät taiteet:sivuteksti. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Esittävät taiteet:sivuteksti.)