Tähtitiede:Durchmusterung

    Tieteen termipankista

    Durchmusterung

    Durchmusterung
    Määritelmä Argelanderin 1863 Bonnissa julkaisema suuri tähtiluettelo, joka sisälsi 324 198 tähden tarkat paikat ja kirkkaudet
    Selite Luettelo käsittää kaikki 9 magnitudia ja sitä kirkkaammat tähdet taivaan pohjoisnavalta eteläiselle deklinaatioasteelle 2 saakka.

    Luetteloa varten oli havaittava ennätysmäisen suuri määrä tähtiä. Työtä varten Argelander kehitti havaintomenetelmät sellaisiksi, että virheet voitiin välttää lähes kokonaan. Ettei havaitsijoiden väsymys heikentäisi havaintojen laatua, havaitsijoita vaihdettiin runsaan tunnin välein. Jokainen alue havaittiin kahteen tai kolmeen kertaan ja tuloksia verrattiin keskenään. Epäselvät tapaukset tarkistettiin uusilla havainnoilla.

    Myöhemmin luettelon perusteella valmistettiin myös kartasto. Kartat ovat äärimmäisen pelkistettyjä: niissä on tähtiä kuvaavien pisteiden lisäksi vain koordinaattiruudukko. Karttaa on siten helppo verrata kaukoputksessa näkyvään taivaaseen. Yksi syy luettelon ja kartaston laatimiseen olikin ensimmäisten asteroidien löytyminen: tarvittiin karttaa, jonka avulla uudet ja himmeät kohteet voitiin erottaa tähdistä.

    Bonner Durchmusterung oli ensimmäinen laaja tähtiluettelo, ja sitä käytetään edelleen. Moniin tähtiin viitataan yhä luettelon mukaisilla BD-numeroilla.

    Saman mallin mukaan laadittiin myöhemmin kaksi muuta luetteloa, Cordoba Durchmusterung ja Cape Durchmusterung jotka kattavat myös eteläisen taivaan.

    Erikieliset vastineet

    BDenglanti (English)
    Bonner Durchmusterungenglanti (English)
    Durchmusterungenglanti (English)

    Käytetyt lähteet

    Zubenelgenubi

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 18.12.2024: Tähtitiede:Durchmusterung. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Tähtitiede:Durchmusterung.)