Filosofia:okkasionalismi
okkasionalismi
| okkasionalismi |
Määritelmä
1600-luvun metafyysinen suuntaus, jossa Jumalan nähdään yhdistävän maailman tapahtumat toisiinsa tahtomuksiensa kautta
Selite
Okkasionalismi syntyi keskiajalla islamilaisessa filosofiassa, jolloin sen tunnetuin edustaja oli al-Ghazali (n. 1055-1111). Se nousi uudelleen suosioon kartesiolaisten keskuudessa ja koulukuntaa edustivat mm. ranskalainen lääkäri ja filosofi Louis de la Forge (1632-66), pariisilainen lakimies ja filosofi Géraud de Cordemoy (1614-83) ja hollantilainen filosofi Arnold Geulincx (1624-69). Tunnetuin okkasionalismin teoreetikko oli Nicolas Malebranche (1638-1715), joka katsoi että äärellisen maailman tapahtumat antavat vain satunnaisen syyn Jumalalle, joka voi halutessaan yhdistää tapahtumat kausaalisesti toisiinsa. Siten okkasionalismissa ei ole todellista kausaatiota luodussa maailmassa - vain Jumala on kausaalinen syy maailmassa. Jumala sääntelee maailmaa normaalisti yleisillä laeilla (luonnonlait), ja yksi niiden piirre on se, että tahtomuksemme seuraavat ruumiimme liikkeistä ja tietyt ruumiinliikkeet herättävät tiettyjä tunteita ja havaintoja mielessä. Okkasionalismi koskee siis sekä fysiikan tapahtumia että mielen ja ruumiin yhteistoimintaa. Teorian kritisoivat mm. John Locke (1632-1704) ja G. W. Leibniz (1646-1716), joka piti Jumalan jatkuvaa puuttumista maailman toimintaan pysyvänä ihmeenä ja siksi vastakkaisena Malebranchen ihanteelle, jonka mukaan Jumala toimii yksinkertaisimmilla tavoilla. Hän esitti sen sijaan teorian ennalta-asetetusta harmoniasta.
Lisätiedot
ks. myös deus ex machina kirjallisuudentutkimuksessa
Erikieliset vastineet
| occasionalism | englanti (English) |
Lähikäsitteet
- ennalta-asetettu harmonia (vieruskäsite)
- kartesiolaisuus (vieruskäsite)
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 5.11.2024: Filosofia:okkasionalismi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:okkasionalismi.)