Filosofia:elämänfilosofia
elämänfilosofia
| elämänfilosofia |
Määritelmä
filosofian osa-alue, joka on kiinnostunut elämästä ja ihmisenä olemisesta
Selite
Elämänfilosofiassa kysytään: mikä tekee elämän merkitykselliseksi vai onko sellaista tekijää yleensä olemassa? Voidaan myös kysyä lyhyesti: mikä on elämän tarkoitus? Monet filosofit ovat yrittäneet antaa vastausta tähän kysymykseen, joskaan ei välttämättä näin muotoiltuna. Siten elämänfilosofia ei ole selkeärajainen filosofian osa-alue, vaan pikemminkin yhdistävä nimitys erilaisille lähestymistavoille, joiden kautta on yritetty etsiä ihmisarvoista elämää. Useimmiten nämä lähestymistavat liittyvät onnellisuuteen ja etiikkaan, mutta taustalla on myös metafysiikka siinä mielessä, että etsitään niitä päämääräsyitä, jotka henkilön tulisi toteuttaa saavuttaakseen merkityksellisen elämän.
Elämänfilosofialla on jo aiheensa tärkeyden vuoksi historiaa antiikin filosofiasta asti. Esimerkiksi Aristoteles (384-322 eaa.) käsitteli aihetta Nikomakhoksen etiikan ensimmäisessä kirjassa, verraten mielihyvän maksoimoinnin täyttämää elämää maineen tai rikkauden etsimiseen keskittyvään elämään.[1] Näitä kahta parempana Aristotles piti teoreettista tai mietiskelevää elämää (bios theoretikos) sekä yhteisön elämää (bios politikos).
1800-luvun lopulla syntyi elämänfilosofinen suuntaus (Lebensphilosophie), joka korosti elämän konkreettisuutta, intohimoa ja irrationaalisuutta vastareaktiona positivismille. Panteismista ja vitalismista vaikutteita saanutta hajanaista liikettä innoittivat lisäksi Søren Kierkegaardin (1813-1855) ja Friedrich Nietzschen (1844-1900) ajatukset. Sen keskeiset edustajat olivat Henri Bergson (1859-1941) ja Wilhelm Dilthey (1833-1911). Elämänfilosofisen suuntauksen perustana on näkemys, että elämä esittää ja ymmärtää itsensä välittömästi eletyssä kokemuksessa, joka voidaan ymmärtää hermeneutiikassa (Dilthey) tai biologiassa (Bergson). Diltheyn mukaan inhimillistä elämää määrittää historia. Lebensphilosophie oli hetken aikaa muodikas ensimmäisen maailmansodan jälkeen, mutta siitä kehittyi pian äärioikeistolaisten liikkeiden vulgarisoitu populaarifilosofia.
Myöhäisteoksessaan Die Krisis der europäischen Wissenschaften und die transzendentale Phänomenologie (1936) Edmund Husserl (1859-1938) käsitteli maailmankatsomuksellisia aiheita ja esitteli elämismaailman (Lebenswelt) käsitteen, joka ylittää teoreettisen maailmannäkemyksen, joka on löydettävissä mm. Kantilta. Husserlin, Kierkegaardin ja Nietzschen vaikutus näkyy myöhemmässä eksistentialismissa, joka on myös hajanainen liike erilaisia filosofeja siitä huolimatta, että suuntaus useimmiten liitetään Jean-Paul Sartren (1905-1980) nimeen. Suuntauksen eri ajattelijoille on kuitenkin yhteistä, että ihmisellä ei ole Jumalan tai luonnon heille antamaa ennaltamäärättyä tehtävää tai tarkoitusta. Jokainen tekee elämästään merkityksellisen omien valintojensa kautta. Ihmisellä on vapaa tahto ja siksi hän on myös vastuullinen valinnoistaan. Eksistentialistit korostavat omien ratkaisujen tekemistä - ihmisen ei tulee elää laumassa, vaan elää oma elämänsä selkeällä ja intensiivisellä tavalla. Tämän taustalla on oppi perustavanlaatuisesti olemassaolon syyllisyydestä ja levottomuudesta, jotka auttavat autenttisuuden saavuttamisessa.
Modernissa anglosaksisessa analyyttisessä filosofiassa elämänfilosofia on suhteellisen tuore aihe, sillä vielä loogisen positivismin aikoina sitä pidettiin yhtä epäilyttävänä kuin metafysiikkaa. Analyyttisen filosofian perusorientaation mukaisesti on pyritty selvittämään käsitteen merkitystä: onko kyse yksilön elämästä vai elämästä kokonaisuutena? Toisin sanoen: onko elämän merkitystä katsottava subjektiivisesti vai objektiivisesti? Mikäli elämän tarkoitus on objektiivinen asia, elämällä voi olla merkitys intensiteetin, koherenssin ja tyydytyksen kautta vaikkei sillä varsinaisesti olekaan merkitystä. Jos tämä hyväksytään, voidaan miettiä mikä on oikea tapa elää elämä. Jos taas elämän merkitys on subjektiivinen asia, ei ole mitään yhtä oikeaa tapaa elää elämä. Entä merkitseekö elämän tarkoitus ihmisyksilön elämää vai biologisesti katsoen kaiken elollisen elämää? Jonkinlainen konsensus vallitsee siitä, että jotkut elämänjaksot ovat merkityksellisempiä kuin jotkut muut ja joidenkin ihmisten elämä on merkityksellisempi kuin muiden (vaikka kaikilla ihmisillä on sama moraalinen status). Useimpien nykyfilosofien mukaan merkityksellinen elämä on erotettava onnellisesta elämästä. Siten altruistinen elämä voi olla merkityksellinen, muttei välttämättä miellyttävä. On myös kysyttävä onko merkityksellinen elämä sama asia kuin arvokas elämä.
Yksi tapa hakea elämän tarkoitusta analyyttisessä filosofiassa on kontrastoida naturalismi ja yliluonnolliset teoriat. Jälkimmäisen mukaan ihmisen elämä on merkityksellistä mikäli hänellä on toimiva suhde henkiseen maailmaan kun taas naturalismin mukaan tiede määrittelee maailman ja ihmisen elämä voi olla merkityksellistä ilman henkistä maailmaa. Toinen tapa on keskittyä sieluun ja tarkastella ihmisen toimintaa kuolemattomuuden ajatuksen kautta - on siis tehtävä jotakin maailman parantamiseksi, jotta Jumala palkitsisi sielun kuolemattomuudella. Kolmannen lähestymistavan, nihilismin tai pessimismin mukaan ei ole olemassa sellaista tekijää, jonka kautta elämä tulee merkitykselliseksi tai jos on, sellaista ei voi saavuttaa. Tämä näkemys liittyy usein ateismiin. Esimerkiksi Albert Camusin (1913-1960) mukaan Jumala ei ole olemassa ja ilman kuolemanjälkeistä elämää itse elämällä ei ole merkitystä. Joidenkin myöhemin teoreetikkojen mukaan kysymys ei riipu Jumalan olemassaolosta. Saatamme vain olla lähtökohtaisesti tyytymättömiä elämän anteihin.
Elämänfilosofialla on jo aiheensa tärkeyden vuoksi historiaa antiikin filosofiasta asti. Esimerkiksi Aristoteles (384-322 eaa.) käsitteli aihetta Nikomakhoksen etiikan ensimmäisessä kirjassa, verraten mielihyvän maksoimoinnin täyttämää elämää maineen tai rikkauden etsimiseen keskittyvään elämään.[1] Näitä kahta parempana Aristotles piti teoreettista tai mietiskelevää elämää (bios theoretikos) sekä yhteisön elämää (bios politikos).
1800-luvun lopulla syntyi elämänfilosofinen suuntaus (Lebensphilosophie), joka korosti elämän konkreettisuutta, intohimoa ja irrationaalisuutta vastareaktiona positivismille. Panteismista ja vitalismista vaikutteita saanutta hajanaista liikettä innoittivat lisäksi Søren Kierkegaardin (1813-1855) ja Friedrich Nietzschen (1844-1900) ajatukset. Sen keskeiset edustajat olivat Henri Bergson (1859-1941) ja Wilhelm Dilthey (1833-1911). Elämänfilosofisen suuntauksen perustana on näkemys, että elämä esittää ja ymmärtää itsensä välittömästi eletyssä kokemuksessa, joka voidaan ymmärtää hermeneutiikassa (Dilthey) tai biologiassa (Bergson). Diltheyn mukaan inhimillistä elämää määrittää historia. Lebensphilosophie oli hetken aikaa muodikas ensimmäisen maailmansodan jälkeen, mutta siitä kehittyi pian äärioikeistolaisten liikkeiden vulgarisoitu populaarifilosofia.
Myöhäisteoksessaan Die Krisis der europäischen Wissenschaften und die transzendentale Phänomenologie (1936) Edmund Husserl (1859-1938) käsitteli maailmankatsomuksellisia aiheita ja esitteli elämismaailman (Lebenswelt) käsitteen, joka ylittää teoreettisen maailmannäkemyksen, joka on löydettävissä mm. Kantilta. Husserlin, Kierkegaardin ja Nietzschen vaikutus näkyy myöhemmässä eksistentialismissa, joka on myös hajanainen liike erilaisia filosofeja siitä huolimatta, että suuntaus useimmiten liitetään Jean-Paul Sartren (1905-1980) nimeen. Suuntauksen eri ajattelijoille on kuitenkin yhteistä, että ihmisellä ei ole Jumalan tai luonnon heille antamaa ennaltamäärättyä tehtävää tai tarkoitusta. Jokainen tekee elämästään merkityksellisen omien valintojensa kautta. Ihmisellä on vapaa tahto ja siksi hän on myös vastuullinen valinnoistaan. Eksistentialistit korostavat omien ratkaisujen tekemistä - ihmisen ei tulee elää laumassa, vaan elää oma elämänsä selkeällä ja intensiivisellä tavalla. Tämän taustalla on oppi perustavanlaatuisesti olemassaolon syyllisyydestä ja levottomuudesta, jotka auttavat autenttisuuden saavuttamisessa.
Modernissa anglosaksisessa analyyttisessä filosofiassa elämänfilosofia on suhteellisen tuore aihe, sillä vielä loogisen positivismin aikoina sitä pidettiin yhtä epäilyttävänä kuin metafysiikkaa. Analyyttisen filosofian perusorientaation mukaisesti on pyritty selvittämään käsitteen merkitystä: onko kyse yksilön elämästä vai elämästä kokonaisuutena? Toisin sanoen: onko elämän merkitystä katsottava subjektiivisesti vai objektiivisesti? Mikäli elämän tarkoitus on objektiivinen asia, elämällä voi olla merkitys intensiteetin, koherenssin ja tyydytyksen kautta vaikkei sillä varsinaisesti olekaan merkitystä. Jos tämä hyväksytään, voidaan miettiä mikä on oikea tapa elää elämä. Jos taas elämän merkitys on subjektiivinen asia, ei ole mitään yhtä oikeaa tapaa elää elämä. Entä merkitseekö elämän tarkoitus ihmisyksilön elämää vai biologisesti katsoen kaiken elollisen elämää? Jonkinlainen konsensus vallitsee siitä, että jotkut elämänjaksot ovat merkityksellisempiä kuin jotkut muut ja joidenkin ihmisten elämä on merkityksellisempi kuin muiden (vaikka kaikilla ihmisillä on sama moraalinen status). Useimpien nykyfilosofien mukaan merkityksellinen elämä on erotettava onnellisesta elämästä. Siten altruistinen elämä voi olla merkityksellinen, muttei välttämättä miellyttävä. On myös kysyttävä onko merkityksellinen elämä sama asia kuin arvokas elämä.
Yksi tapa hakea elämän tarkoitusta analyyttisessä filosofiassa on kontrastoida naturalismi ja yliluonnolliset teoriat. Jälkimmäisen mukaan ihmisen elämä on merkityksellistä mikäli hänellä on toimiva suhde henkiseen maailmaan kun taas naturalismin mukaan tiede määrittelee maailman ja ihmisen elämä voi olla merkityksellistä ilman henkistä maailmaa. Toinen tapa on keskittyä sieluun ja tarkastella ihmisen toimintaa kuolemattomuuden ajatuksen kautta - on siis tehtävä jotakin maailman parantamiseksi, jotta Jumala palkitsisi sielun kuolemattomuudella. Kolmannen lähestymistavan, nihilismin tai pessimismin mukaan ei ole olemassa sellaista tekijää, jonka kautta elämä tulee merkitykselliseksi tai jos on, sellaista ei voi saavuttaa. Tämä näkemys liittyy usein ateismiin. Esimerkiksi Albert Camusin (1913-1960) mukaan Jumala ei ole olemassa ja ilman kuolemanjälkeistä elämää itse elämällä ei ole merkitystä. Joidenkin myöhemin teoreetikkojen mukaan kysymys ei riipu Jumalan olemassaolosta. Saatamme vain olla lähtökohtaisesti tyytymättömiä elämän anteihin.
Erikieliset vastineet
| philosophy of life | englanti (English) | |
| filosofia de la vida | espanja (español) | |
| livsfilosofi | ruotsi (svenska) | |
| elu·filosoofia | viro (eesti) |
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
SalonenT2008, MetzT2013, BunninNYuJ2004, SchalowFDenkerA2010, PreusA2007, ProteviJ2005, CraigE1998
Alaviitteet
- ↑ "Rahan keräämiseen keskittyvä elämäntapa on eräänlaisen pakon sanelema, eikä rikkaus selvästikään ole etsimämme hyvä, sillä se on pelkästään käyttöä varten ja palvelee jotakin tarkoitusta." Aristoteles, Nikomakhoksen etiikka 1096a, 6-8. Gaudeamus, Helsinki 1989.
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 5.11.2024: Filosofia:elämänfilosofia. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:elämänfilosofia.)