Määritelmä
keskeinen käsite Habermasin teoriassa, jonka mukaan järkeilyn kautta voidaan saavuttaa yksimielisyys poliittisissa ja moraalisissa kysymyksissä
Selite
Konsensualistisen moraaliteorian mukaan yksimielisyys, konsensus, on moraaliväitteiden pätevyyden kriteeri. Ehkä merkittävimmän modernin konsensus-teorian on esittänyt saksalainen Jürgen Habermas (1929-) kirjassaan Theorie des Kommunikativen Handelns (1981). Habermas ottaa lähtökohdaksi J. L. Austinin (1911–1960) ja John Searlen (1932-) ajatukset puheakteista ja rakentaa niiden pohjalta yleisen kielellisen viestinnän teorian, jonka mukaan viestintä muodostuu erilaisista puheakteista, joilla on kullakin oma tehtävänsä. Habermasin mukaan kielellisen toiminnan tarkoitus on auttaa ihmisiä ymmärtämään toistensa puheakteja ja pääsemään yhteisymmärrykseen eli konsensukseen niiden luonteesta ja sisällöstä. Habermas erottaa teoreettisen ja käytännöllisen keskustelun eli diskurssin. Edellisessä on kysymys toteavista puheakteista, joilla esitetään tosiasioita. Diskurssin tavoitteena on yksimielisyyteen pääseminen väitteiden totuudesta. Käytännöllinen diskurssi taas muodostuu regulatiivisista puheakteista kuten käskyistä, luvista, uhkauksista, kiitoksista, arvosteluista jne. Moraaliset kysymykset kuuluvat käytännölliseen diskurssiin. Habermasin ajatuksena on esittää puhtaasti rationaalisen käytännöllisen diskurssin malli. Sellainen tapahtuu ”ihanteellisessa puhetilanteessa”, jossa keskustelu on vapaata kaikista esteistä ja häiriöistä, ja jossa osapuolten tavoitteena on yksimielisyys regulatiivisista puheakteista. Rationaalisessa keskustelussa parhaan perustelun voima ratkaisee, miten keskustelu etenee. Keskustelu jatkuu, kunnes osallistujat pääsevät yksimielisyyteen aiheena olevan moraaliväitteen tai normin oikeutuksesta tai sen puuttumisesta. Yksimielisyys ihanteellisessa puhetilanteessa tarkoittaa, että väite tai normi on yleisesti pätevä. Habermas siis olettaa, että yleispätevään moraaliin on periaatteessa mahdollista päästä. Se on selvästi kognitivistinen. Hän myöntää kyllä, että ihanteellisen puhetilanteen ehdot täyttyvät jokapäiväisessä keskustelussa varsin vaillinaisesti. Kysymys onkin ihanteesta, johon tulisi pyrkiä. Moraalikeskustelun tulisi olla mahdollisimman vapaata, osallistujien pitäisi pyrkiä ymmärtämään toisiaan, tosiasiat olisi tunnettava ja otettava huomioon, pitäisi pystyä erottamaan hyvät perustelut huonoista ja pyrittävä vilpittömästi yhteisymmärrykseen. Teoria sisältää monenlaisia ongelmia. Ensinnäkin se perustuu oletukselle, että olisi olemassa jokin yleisesti pätevä rationaalisuuden muoto. Erityisen ongelmallinen on ajatus parhaan argumentin voimasta: ei ole lainkaan selvää, millainen perustelu on paras tai millaiseen tulisi pyrkiä, joten takeet yksimielisyyteen pääsemisestä ihanteellisessa puhetilanteessa ovat vähäiset. Voi myös kysyä, pitäisikö arvoja ja moraalia koskevista erimielisyyksistä ylipäänsä päästä eroon. Eikö toisaalta kulttuurien moninaisuuden säilyminen ole moraalisesti arvokas tavoite ja perinteiden menettäminen tappio?
Lisätiedot
lat. consensus Lue lisää Logos-ensyklopediasta!
Lähdeviittaus tähän sivuun: Tieteen termipankki 21.11.2024: Filosofia:konsensus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:konsensus.)
