Filosofia:kasvatusfilosofia
kasvatusfilosofia
| kasvatusfilosofia |
Määritelmä
filosofian osa-alue, joka tutkii kasvatuksen eri piirteitä
Selite
Kasvatusfilosofia tutkii lähes kaikkia kasvatuksen eri aspekteja ja sisältää monia filosofian osa-alueita, kuten tietoteoriaa ja etiikkaa, mutta myös logiikkaa ja metafysiikkaa. Se tarkastelee myös kriittisesti erilaisia kasvatusteorioita. Sitä pidetään yleisesti soveltavana tai käytännöllisenä filosofiana.
Kasvatusfilosofian voi katsoa alkaneeksi Platonin (429-347 eaa) Menon-dialogista, jossa keskustellaan mm. siitä miten hyvettä voidaan opettaa, mikä hyve on, mitä tieto on, mikä on ero sen välillä, että on tietoa hyveestä ja toisaalta toimii hyveellisesti, mikä on tiedon ja opettamisen välinen ero ja kuinka opettaminen on mahdollista. Myös Valtiossa kasvatuksella on merkittävä osuus ja Laeissa kaavaillaan koulutusjärjestelmää. Kasvatusfilosofialla oli siis alusta alkaen tiivis yhteys yhteiskuntafilosofiaan ja esimerkiksi yhteiskuntafilosofina paremmin tunnettu Jean-Jacques Rousseau (1712-1778) on teoksellaan Émile, ou De l’éducation (1762) kasvatusfilosofian klassikko. Sekä Platon ja Rousseau katsoivat kasvatuksen tarkoituksena olevan oikeudenmukainen yhteiskunta, joka jakaisi yhteiseksi koetut arvot.
Hieman toisenlaisen näkökulman tarjosi John Locke (1632-1704) teoksessaan Some Thoughts Concerning Education (1693), jossa pääpaino oli ilon löytäminen oppimisesta ja soveliaiden tapojen oppiminen. Empiristisen oppinsa mukaan Locke piti mieltä tyhjänä tauluna, johon jättävät jälkensä yksinkertaiset ideat. Näitä ideoita yhdistelemällä päädytään sitten vähitellen monimutkaisimpiin ajatuksiin.
Locke edelsi myöhempiä 1800-luvun kasvatusfilosofeja, kuten John Deweytä (1859-1952), joka piti kasvatusta individualistisena toimintana, jonka tarkoitus on muotoilla ihmisen rationalistista mieltä hankkimalla tietoa sen itsensä vuoksi ja kehittämällä kunkin omaa autonomiaa. Kehityspsykologian nousu 1900-luvulla on inspiroinut kasvatusfilosofiaa ja Sigmund Freudin (1856-1939) ja Jean Piagetin (1896-1980) vaikutus on ollut huomattava. Kasvatusfilosofia on saanut vaikutteita myös B. F. Skinnerin (1904-1990) behaviorismista ja Noam Chomskyn (1928-) kielifilosofiasta.
Vanhempi kasvatusfilosofia korosti usein tiedon geneettistä taustaa (tiedon periytymistä opettajalta opiskelijalle, jolloin tiedon oikeutus tulee opettajalta), minkä vuoksi 1900-luvun analyyttinen filosofia on pitänyt sitä liian spekuloivana ja opiskelijan omaa panosta vähättelevänä. Analyyttisessä kasvatusfilosofiassa (mm. C. D. Hardie, Richard Peters ja Israel Scheffler) on sovellettu analyyttisen filosofian vaikutuksesta kielitieteellisen analyysin keinoja moniin kasvatuksen eri aspekteihin (oppiminen, opetus, harjoitus, indoktrinaatio ym.) ja tutkittu niiden välisiä suhteita. Tätä kautta kasvatusfilosofia on 1900-luvun puolivälistä alkaen lähestynyt filosofian valtavirtaa ja saavuttanut uudenlaista arvostusta.
Kasvatusfilosofian voi katsoa alkaneeksi Platonin (429-347 eaa) Menon-dialogista, jossa keskustellaan mm. siitä miten hyvettä voidaan opettaa, mikä hyve on, mitä tieto on, mikä on ero sen välillä, että on tietoa hyveestä ja toisaalta toimii hyveellisesti, mikä on tiedon ja opettamisen välinen ero ja kuinka opettaminen on mahdollista. Myös Valtiossa kasvatuksella on merkittävä osuus ja Laeissa kaavaillaan koulutusjärjestelmää. Kasvatusfilosofialla oli siis alusta alkaen tiivis yhteys yhteiskuntafilosofiaan ja esimerkiksi yhteiskuntafilosofina paremmin tunnettu Jean-Jacques Rousseau (1712-1778) on teoksellaan Émile, ou De l’éducation (1762) kasvatusfilosofian klassikko. Sekä Platon ja Rousseau katsoivat kasvatuksen tarkoituksena olevan oikeudenmukainen yhteiskunta, joka jakaisi yhteiseksi koetut arvot.
Hieman toisenlaisen näkökulman tarjosi John Locke (1632-1704) teoksessaan Some Thoughts Concerning Education (1693), jossa pääpaino oli ilon löytäminen oppimisesta ja soveliaiden tapojen oppiminen. Empiristisen oppinsa mukaan Locke piti mieltä tyhjänä tauluna, johon jättävät jälkensä yksinkertaiset ideat. Näitä ideoita yhdistelemällä päädytään sitten vähitellen monimutkaisimpiin ajatuksiin.
Locke edelsi myöhempiä 1800-luvun kasvatusfilosofeja, kuten John Deweytä (1859-1952), joka piti kasvatusta individualistisena toimintana, jonka tarkoitus on muotoilla ihmisen rationalistista mieltä hankkimalla tietoa sen itsensä vuoksi ja kehittämällä kunkin omaa autonomiaa. Kehityspsykologian nousu 1900-luvulla on inspiroinut kasvatusfilosofiaa ja Sigmund Freudin (1856-1939) ja Jean Piagetin (1896-1980) vaikutus on ollut huomattava. Kasvatusfilosofia on saanut vaikutteita myös B. F. Skinnerin (1904-1990) behaviorismista ja Noam Chomskyn (1928-) kielifilosofiasta.
Vanhempi kasvatusfilosofia korosti usein tiedon geneettistä taustaa (tiedon periytymistä opettajalta opiskelijalle, jolloin tiedon oikeutus tulee opettajalta), minkä vuoksi 1900-luvun analyyttinen filosofia on pitänyt sitä liian spekuloivana ja opiskelijan omaa panosta vähättelevänä. Analyyttisessä kasvatusfilosofiassa (mm. C. D. Hardie, Richard Peters ja Israel Scheffler) on sovellettu analyyttisen filosofian vaikutuksesta kielitieteellisen analyysin keinoja moniin kasvatuksen eri aspekteihin (oppiminen, opetus, harjoitus, indoktrinaatio ym.) ja tutkittu niiden välisiä suhteita. Tätä kautta kasvatusfilosofia on 1900-luvun puolivälistä alkaen lähestynyt filosofian valtavirtaa ja saavuttanut uudenlaista arvostusta.
Lisätiedot
Lue lisää tästä aiheesta Wikipediasta
Erikieliset vastineet
| philosophy of education | englanti (English) | |
| Philosophie de l'éducation | ranska (français) | |
| Erziehungsphilosophie | saksa (Deutsch) |
Käytetyt lähteet
AudiR1995, BunninNYuJ2004, PhillipsDCSiegelH2013, CraigE1998
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 15.11.2024: Filosofia:kasvatusfilosofia. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:kasvatusfilosofia.)